IDcontrol: ”Turvallisuuspalveluille on valtava kysyntä Etelä-Afrikassa”

Turvallisuus- ja tunnistautumisratkaisuja tarjoava IDcontrol tekee prepaid-kortteja Ghanassa ja suunnittelee seuraavaksi Etelä-Afrikan valloitusta. Etelä-Afrikan turvallisuusmarkkinoille yritys aikoo viedä sekä toimisto- että kotitaloihin soveltuvaa kulunvalvontaratkaisuaan.

Kun suomalainen yritys tähtää ulkomaille, on suuntana yleensä Eurooppa, Yhdysvallat tai Kiina. Turvallisuus- ja tunnistautumisratkaisuja tarjoava IDcontrol valitsi toisenlaisen polun liiketoimintansa laajentamiseen.

"Meitä houkuteltiin Ghanaan useita vuosia", kertoo IDcontrolin toimitusjohtaja Markku Raitanen.

"Vuonna 2012 lähdimme ulkoministeriön järjestämän delegaation mukana tutustumaan markkina-alueeseen. Perustimme Ghanaan tytäryhtiön jo seuraavana vuonna."

IDcontrol toimii Ghanassa nimellä IDcontrol Africa Limited. Yritys tekee prepaid-kortteja, jotka mahdollistavat sähkönkäytön asunnoissa ja toimistoissa.

Etelä-Afrikassa on suuri tarve turvallisuuspalveluiden osaajille

Alun perin 1940-luvulla tilitoimistoksi perustettu IDcontrol on keksinyt itsensä uudelleen monta kertaa. 1970-luvulla yritys vaihtoi omistajaa ja toimialaa, ja päätyi tarjoamaan muovikorttiliiketoimintaa. Vuonna 2016 yritys ravisteli jälleen toimintaansa ja päätti myydä muovikorttiliiketoiminnan keskittyäkseen pelkästään tunnistautumis- ja turvallisuusratkaisuihin.

Ketteryys ja vauhti on kannattanut: tunnistautumis- ja turvallisuustuotteiden kasvu on ollut huimaa, noin 20 prosenttia vuodessa. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli noin 2,5 miljoonaa euroa.

Ghanan valloituksen jälkeen kasvua on tarkoitus hakea Etelä-Afrikasta.

"Etelä-Afrikassa tarve turvallisuuspalveluille on suurta. Puhumme markkinasegmentistä, joka on monikymmenkertainen Suomeen verrattuna", Raitanen kertoo.

BEAM-ohjelmasta vauhtia uusien markkina-alueiden valloitukseen

IDcontrol on ollut kiinnostunut Etelä-Afrikan markkinoista jo pidempään. Yrityksen suunnitelmissa on viedä Etelä-Afrikkaan DigiOvi-järjestelmä, joka vaatii kortti- tai sormenjälkitunnistuksen.

"Etelä-Afrikassa turvallisuusjärjestelmien kulunvalvontaan kiinnitetään erityisen paljon huomiota. Toimistojen ja julkisten rakennusten lisäksi asunnoissakin on tiukat lukitukset ja hälytysjärjestelmät. Kodeissa vessa saattaa olla ainoa paikka, johon pääsee kulkemaan yöllä ilman, että hälytys menee päälle", Raitanen kuvaa.

IDcontrol päätti lähteä mukaan Tekesin BEAM-ohjelmaan saadakseen uusia näkökulmia markkina-alueeseen sekä syvempää tietämystä sen markkinointi- ja jalkautumismahdollisuuksista. Yritys sai BEAM-ohjelman kautta myös Tekesin rahoitusta.

"Olemme saaneet paljon uusia kontakteja, hyviä ideoita ja yhteistyöehdotuksia. Parhaillaan teemme markkinaselvitystä, ja joulukuussa matkustamme Etelä-Afrikkaan tapaamaan toimijoita ja asiantuntijoita. Parhaassa tapauksessa pääsemme tositoimiin jo ensi vuoden puolella", Raitanen kertoo.

Lisätietoa

Minh Lam
Ohjelmapäällikkö, BEAM-ohjelma
p. 029 50 55743
minh.lam (at) tekes.fi

Markku Raitanen
Toimitusjohtaja, IDcontrol
puh. 020 734 3210
markku.raitanen (at) idcontrol.fi


IDcontrol on kotimainen yritys, joka panostaa vahvasti tuotekehitykseen ja asiakaskokemukseen. Yrityksen päätetuoteryhmät ovat turvallisuusratkaisut, tunnistautumisratkaisut ja henkilöportit. IDcontrol tekee tuotekehitystä oman Digiovi-kulunvalvonnan lisäksi RFID-tunnisteissa, joita IDcontrol suunnittelee ja toteuttaa teollisuuden ja logistiikan asiakkaille. Yrityksen oman Digiovi-kulunvalvontaratkaisun tuotekehitys ja valmistus tapahtuu Suomessa, ja yritys on sitoutunut suomalaiseen tekemiseen.

www.tekes.fi/beam

Teksti: Kaiku Helsinki

Sanna Nuutila