Ohjelmat ja palvelut

Menestymisen ja uudistumisen tueksi tarjoamme erilaisia palveluja esimerkiksi Tekesin ohjelmissa. Tekesin palvelujen avulla voit myös verkottua kansainvälisesti ja saada tietoa liiketoiminnan kehittämisen tueksi.

Voit käyttää Tekesin ohjelmien palveluita vaikket olisi Tekesin rahoitusasiakas

Tekesin ohjelmat ovat rahoitus- ja asiantuntijapalveluiden kokonaisuuksia. Yritykset voivat hakea ohjelmista rahoitusta jatkuvasti. Kun suunnittelet projektia, ota yhteyttä Tekesiin. Projektille voi hakea rahoitusta myös ilman, että se liittyisi mihinkään Tekesin ohjelmaan.

Palvelut ja rahoitus kansainvälistymiseen

Palvelujemme avulla yrityksesi voi valmistautua kasvuun tai hankkia kansainvälisen liiketoiminnan osaamista eri markkina-alueilta. Järjestämme alkaville yrityksille teemaklinikoita ja tarjoamme tietoa kansainvälisten markkinoiden mahdollisuuksista. Market Access -ohjelmien avulla voit saada ammattilaisten tekemän liiketoimintasuunnitelman uudelle vientimarkkinalle.

Ajankohtaisia teemoja

Kohdennamme teemat yritysten kannalta merkittäviin  ajankohtaisiin kampanjoihin. Yrityksesi voi löytää niistä esimerkiksi rahoitusmahdollisuuksia ja verkottumistapahtumia.