Eero Lukin: Innovaatioseteli jaksaa yllättää

8.2.2017

Tekesin innovaatiosetelin haku avautui viime vuoden lokakuussa. Se on 5000 + alv rahoitus jolla pk-yritys voi aloitella ketterästi innovaatiotoimintaa asiantuntijapalveluja ostamalla. Setelin suosio ja muutama muu siihen liittyvä asia pääsivät yllättämään matkan varrella.

Kehitystiimiltä kysyttiin kesällä 2016, montako setelihakemusta vuoden loppuun mennessä mahtaa tulla. Arvaukset taisivat mennä 250-500 haarukkaan. Hakemuksia tuli joulukuun loppuun mennessä 2359 kappaletta!

Innovaatiosetelillä asiantuntijapalveluja tarjoavat muun muassa ammattikorkeakoulut, konsulttiyritykset ja korkeakoulut. Nämä lähtivät innolla markkinoimaan palvelujaan nettisivuilla, bannerimainontana ja blogeina. Kumppaniorganisaatiot, kuten Suomen Yrittäjät, SEKES ja Kauppakamarit levittivät tietoa innovaatiosetelistä. STT:n seurannan mukaan mainintoja mediassa on ollut tähän mennessä 256 kappaletta. Enpä muista yhdenkään Tekesin palvelun saaneen näin hyvää näkyvyyttä heti alkuun.

Valtavasta hakemusmäärästä huolimatta setelitiimi on saanut pidettyä käsittelyajat keskimäärin alle kuudessa päivässä. Tämä onnistuu, kun hakemuslomake on yksinkertainen, käsittely virtaviivaista, ehdot selkeät ja tiimiläiset motivoituneita hommiinsa. Hatunnosto tuotepäällikkö Risto Lustilan vetämälle porukalle!

Suurin osa innovaatioseteliasiakkaista on Tekesille uusia tuttavuuksia. Näinköhän Tekesin tapahtumia, ohjelmia tai rahoituspalveluja kannattaisi viilata setelin tuomien kokemusten myötä, kun emme ole niiden kautta onnistuneet tavoittamaan näitä satoja kehityshaluisia yrityksiä?

Ammattikorkeakouluilta tuli kiitosta siitä, että innovaatioseteli pakotti tuotteistamaan palveluja. Useampi AMK oli sitä kuulemma jo vuosia miettinyt, mutta nyt se oli pakko tehdä. Innovaatioseteli on siis luonut uutta palvelumarkkinaa, mikä oli yksi sen tavoite.

Viimeisin yllätys tuli, kun ajoimme myönteisen päätöksen (1350) saaneiden listan Exceliin ja tutkimme yrityksiä tarkemmin. Niistä löytyi peräti 246 yritystä, joiden vuosiliikevaihto on yli miljoona euroa. Toivottavasti innovaatioseteli on sytyke, joka laukaisee isompaakin kehittämistä ja kansainvälistymistä, rahkeita tämän kokoluokan yrityksiltä luulisi löytyvän. Tekesin kansainvälistymisen kasvupaketista löytyy eväitä seuraavaan askeleeseen. Otahan yhteyttä!

Eero Lukin
@EeroLukin
kirjoittaja vastaa Tekesissä pk-yritysten viestinnästä

Kuva: Susanna Lehto

comments powered by Disqus