Tekesin hallitus:Innovaatiopolitiikan laajentuminen korostaa strategisia valintojaInnovaatiotoiminta vaikuttaa yhä laajemmin kansantalouteen ja koko yhteiskuntaan. Sen vaikutukset näkyvät tuottavampana työnä, uusina yrityksinä sekä kilpailukyvyn ja yritysten kasvuna. Innovaatiotoiminta uudistaa elinkeinorakenteita ja lisää vaura- utta ja alueiden elinvoimaisuutta. Vaikutukset näkyvät hyvänä työllisyytenä, ympäristönä ja terveytenä sekä sosiaalisena hyvinvointina. Tilastokeskus arvioi, että Suomen tutkimus- ja kehitysinves- toinnit nousivat vuonna 2007 noin kuuteen miljardiin euroon, mikä on noin 3,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Summasta yli 70 prosenttia oli yritysten tutkimus- ja kehitysinvestointeja. Monissa kansainvälisissä ja Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on kiistatta osoitettu, että julkinen rahoitus kannustaa yrityksiä lisäämään selvästi omia tutkimus- ja kehitysinvestointejaan. Tutkimukset osoittavat myös, että julkinen rahoitus lisää yritysten tutkimus- ja kehitystyön haastavuutta, riskinottoa, yhteistyötä ja verkottumista sekä tulosten patentointia. Laaja-alainen innovaatiopolitiikka toiminnan lähtökohtanaViime vuosina Tekesin toimikenttä on laajentunut olennaisesti. Tutkimus- ja kehitystyön rahoituksen rinnalle on noussut inno- vaatiotoiminnan laaja-alainen edistäminen, jossa liiketoi- minnan ja palvelujen kehittämisen merkitys korostuvat. Liiketoimintaosaamisen ja palvelujen kehittäminen yhdistyvät esimerkiksi ohjelmistoliiketoiminnassa, jonka kansainvälisen kasvun näkymät näyttivät lupaaville vuonna 2007. Tekes sovelsi vuoden aikana uusia toimintatapoja ohjelmistoyritysten liiketoi- mintaosaamisen kehittämiseksi ja niiden kasvun ja kansain- välistymisen edistämiseksi. Uutena avauksena Tekes ryhtyi valmistelemaan ohjelmaa, joka keskittyy innovaatioiden edistämiseen sosiaali- ja terveyspal- velujärjestelmässä. Valmisteluun osallistui laaja joukko minis- teriöitä, julkishallinnon organisaatioita ja sosiaali- ja terveysalan toimijoita. Ohjelman tavoitteena on tehostaa julkisen sektorin, yritysten ja kolmannen sektorin yhteistyötä sekä parantaa palvelujen saatavuutta, vaikuttavuutta ja laatua. Vuoden aikana valmisteltiin työelämää kehittävän Tykes-ohjel- man siirtymistä Tekesin vastuulle vuonna 2008, mikä laajentaa entisestään Tekesin toimikenttää työelämän innovaatioihin. Kauppa- ja teollisuusministeriö käynnisti syksyllä 2007 kansal- lisen innovaatiostrategian valmistelun. Tekes osallistui aktii- visesti sen valmisteluun, mitä Tekesin hallitus pitää tärkeänä. Strategisia valintoja tulevaisuuden tarpeisiinStrategiset valinnat ovat ensiarvoisen tärkeitä Suomen kaltai- selle maalle. Tekesin toimikentällä strategiset valinnat näkyvät erityisesti Tekesin strategian sisältölinjauksissa, Tekesin ohjel- missa ja strategisen huippuosaamisen keskittymissä. Vuonna 2007 Tekes vei läpi syvällisen prosessin strategian sisältölinjausten uudistamiseksi. Linjaukset perustelevat näke- myksen lähivuosien tärkeimmistä tutkimus-, kehitys- ja inno- vaatiotoiminnan sisällöllisistä valinnoista. Tekes työsti linjauksia laajassa yhteistyössä elinkeinoelämän järjestöjen ja julkisten toimijoiden kanssa. Hallituksen näkemyksen mukaan Tekesin toimintatapa sitoutti sidosryhmät ja asiakkaat toimimaan yhteisten tavoitteiden ja valintojen puolesta. Tehdyt linjaukset julkistetaan maaliskuussa 2008. Sisältölinjauksissa tehdyt valinnat näkyvät Tekesin käynnistettävissä ohjelmissa. Jatkossa osa ohjelmissa tehdystä tutkimuksesta toteutuu strategisen huippuosaamisen keskittymissä. Keskittymät eivät kuitenkaan korvaa ohjelmia, vaan molempia tarvitaan. Tekes toimi aktiivisesti strategisen huippuosaamisen keskit- tymien valmistelussa. Keskittymät tarjoavat osallistuville yrityk- sille kanavan tutkimusorganisaatioiden työn suuntaamiseen ja tulosten nopeaan hyödyntämiseen yritysten omassa innovaa- tiotoiminnassa. Strategisen huippuosaamisen keskittymiä perustetaan aihe- alueille, jotka vastaavat parhaiten elinkeinoelämän ja yhteis- kunnan pitkän aikavälin tarpeita. Ensimmäisenä käynnistyi Met- säklusteri Oy maaliskuussa 2007. Neljää muuta keskittymää valmisteltiin. Konkreettisia kannusteita kansainväliseen yhteistyöhönKansainvälistyminen, kansainvälinen yhteistyö ja verkottuminen ovat erittäin tärkeitä Suomelle. Lisätäkseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kansainvälistä yhteistyötä Tekes uudisti rahoituskriteereitään niin, että ne kannustavat yrityksiä, yli- opistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia kansainvälistymään entistä laajemmin. Toinen konkreettinen kädenojennus tutkimuksen kansainvälis- tämiseen oli FiDiPro-ohjelma, jolla Tekes ja Suomen Akatemia rahoittivat ulkomaisten tai pitkään ulkomailla toimineiden suo- malaisten huippututkijoiden rekrytointia muutamiksi vuosiksi Suomeen. Ensimmäiset FiDiPro-professorit aloittivat työnsä vuoden 2007 alussa. EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma käynnistyi vuonna 2007. Suo- malaiset osallistuivat aktiivisesti puiteohjelman ensimmäisiin hakuihin ja noin joka neljäs hakija pääsi sopimus- neuvotteluihin. Kauppa- ja teollisuusministeriön toimeksiannosta Tekes, Fin- pro, Suomen Akatemia, Sitra ja VTT laativat ulkomailla toimivien innovaatiokeskusten strategian. Sen mukaan innovaatiokes- kusten tehtävänä on varmistaa julkisten innovaatiopanosten oikea kohdentaminen ja vaikuttavuus kytkeytymällä kansain- välisiin innovaatiotoiminnan keskittymiin. Innovaatiokeskukset auttoivat yrityksiä kohdemaan markkinoille ja markkinoivat Suo- mea kiinnostavana investointikohteena. Ensimmäisinä inno- vaatiokeskuksina käynnistyivät FinChi Shanghaissa 2005 ja FinNode Kaliforniassa 2007. Pietarin ja Tokion innovaatiokes- kusten valmistelut edistyivät vuoden aikana. Tavoitteena on, että innovaatiokeskuksia olisi 4-6 vuoteen 2011 mennessä. Uudistunut tarjoama uudessa toimintaympäristössäVuonna 2007 Tekes valmisteli rahoitustuotteidensa merkittävää uudistusta. Tavoitteena on, että uudet tuotteet vastaavat entistä paremmin yritysten kasvaviin kehitystarpeisiin. Uudet tuotteet otetaan käyttöön vuoden 2008 alkupuolella. Nuorille, innovatiivisille ja kasvuhakuisille yrityksille Tekes määritteli täysin uuden rahoitusmuodon, jonka avulla yritykset voivat kehittää liiketoimintaansa entistä kokonaisvaltaisemmin. Monet maat käyttävät verohelpotuksia kannustamaan yrityksiä tutkimus- ja kehitystyöhön. Yksityishenkilöiden pääomasijoitus- ten tukeminen verokannustimilla auttaisi nuoria kasvuhakuisia yrityksiä saamaan pääomarahoitusta. Tekes osallistui YritysSuomi-uudistuksen valmisteluun. Tavoit- teena on luoda toimintamalli, jossa julkiset toimijat yhdessä tar- joavat kunkin yrityksen tarpeita vastaavan palvelukokonaisuu- den. Työ- ja elinkeinoministeriön synty heijastui ja heijastuu monella tavalla Tekesin toimikenttään. Vaikutukset näkyvät muun muas- sa uuden ministeriön laajempana vastuualueena, konsernioh- jauksen ja TE-keskusten teknologian kehittämisosastojen muutoksina sekä työelämän kehittämisohjelmaa hoitavien henkilöiden siirtymisenä työministeriöstä Tekesiin. Laajentunut toimikenttä, uudistuneet tuotteet ja entistä tiiviimpi yhteistyö muiden toimijoiden kanssa antaa Tekesille hyvät edel- lytykset edistää tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatiotoimintaa yritysten, tutkimusorganisaatioiden, kansantalouden ja koko yh- teiskunnan hyväksi. |
|









