Vahterus Oy: Kalantilaista lämmönsiirron osaamista vientimarkkinoille

25.2.2016
Monista jäähalleista ja -areenoista eri puolilta maailmaa löytyy jotain suomalaisosaamista. Harvemmin katse kuitenkaan kiinnittyy itse jäähän, joka entistä useammin jäädytetään Vahteruksen kehittämällä teknologialla.

Teknologinen etumatka, asiakkaan ymmärrys ja raaka myyntityö. Siinä kolme peruspilaria, joiden varassa kalantilainen Vahterus on kasvanut tasaisin askelin kolmen henkilön pienyrityksestä yli 230 henkeä työllistäväksi ja runsaan 30 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi vientiyritykseksi.

"Eihän tällaisesta olisi osannut edes uneksia. Kun homma aikanaan aloitettiin, niin kyse oli vain itsensä työllistämisestä. Yrittäjyys oli ainoa vaihtoehto", muistelee yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Mauri Kontu.

Vahteruksen juuret ulottuvat silloisen Rauma-Repolan omistamaan Uudenkaupungin telakkaan. Sen portit suljettiin 1980-luvun lopulla, laman kynnyksellä. Samalla tuli tienhaaraan myös Kontun ja hänen muutaman kollegansa kehitystyö, jota he olivat tehneet telakkayhtiön suojissa.

Miehillä oli käsissään lämmönsiirrin, joka oli selkeästi aikaansa edellä. Kotimaan markkinat olivat kuitenkin 1990-luvun alkupuolella täysin kohmeessa. Siksipä Kontu otti suunnan vientimarkkinoille.

"Lähdimme ihan ummikkoina Saksaan messuille ja saimme sieltä heti muutaman hyvän avauksen. Se oli suoraan sanoen aika uskomatonta, mutta siitä se lähti", Kontu muistelee.

Kasvua kumppanuuksilla

Vahteruksen päätoimialoja ovat prosessi- ja kemianteollisuus, energiateollisuus sekä kylmätekniikka. Suurelle yleisölle mielenkiintoisimpia kohteita lienevät modernit jäähallit ympäri maailmaa, jääareenat, öljynporauslautat ja -jalostamot.

Toimitusjohtajan silmissä ne ovat kuitenkin vain yksi mielenkiintoinen kohde muiden joukossa.

"Itse asiassa meidän vahvuutemme on siinä, että olemme löytäneet ja vakuuttaneet tällaisia kohteita rakentavat kansainväliset kumppanit. Se ei edelleenkään onnistu pelkillä sähköposteilla ja nettipuheluilla, vaan vaatii raakaa jalkatyötä ja matkustelua. Toisaalta siinä pysyy myös ajan hermolla asiakkaiden tulevista tarpeista", Kontu painottaa.

Saksasta aikanaan alkanut pienimuotoinen vientikauppa on vuosien varrella levittäytynyt ympäri maailmaa.

"EU-jäsenyys ja myöhemmin euro olivat meille todella iso apu. Ne tekivät vientikaupan pk-yritykselle huomattavasti helpommaksi."

Vahterusta voi pitää harvinaisen vahvana vientiyrityksenä, sillä kotimaan osuus liikevaihdosta on viitisen prosenttia. Viime vuonna yritys sai myös Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon.

Paljon apua Team Finland -verkostolta

Matalaa profiilia suosiva Mauri Kontu pitää yhtiön menestystä hyvän joukkueen ansiona, joka jaksaa kehittää alkuperäistä innovaatiota eteenpäin ja hakea sille uusia käyttökohteita.
Kiitosta lähtee myös yhteistyökumppaneiden suuntaan.

"Tekes on ollut meille todella tärkeä tuotekehityksen rahoittaja, jota ilman tuskin olisimme tässä. Finpro puolestaan auttoi vuosituhannen vaihteessa, kun aloimme tosissaan hakea uusia vientiavauksia. Eihän sellaisia kontakteja ja verkostoja tavallinen pk-yritys omin päin pysty hankkimaan", Kontu kiittelee.

Kolme vuotta sitten toimitusjohtaja osallistui silloisen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin luotsaamalle Team Finland -vienninedistämismatkalle Kiinaan ja Koreaan.

"Reissusta jäi todella hyvä maku. Konkreettisia kontakteja ja todella korkealla tasolla, kuten noiden maiden kulttuuriin kuuluu."

Vaikka Aasian markkinat kiinnostavat, riittää kysyntää muuallakin. Ympäristöystävällisyys on päivä päivältä kovempi myyntivaltti.

"Olemme globaaleilla markkinoilla edelleen todella pieni peluri. Lisäksi tälle teknologialle löytyy vielä monia uusia sovelluskohteita, joten kasvunvaraa on riittämiin", Kontu ynnäilee.

Lisätietoja

www.vahterus.com/fi

Mauri Kontu, CEO
puh. (044) 742 7010
mauri.kontu (at) vahterus.com

Teksti: Recommended
Kuva: Vahterus

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus