Touchpoint: Työvaate on investointi ihmisiin ja brändiin

3.8.2015
Suomalainen Touchpoint haastaa yrityksiä miettimään niin kestävän kehityksen kuin yritysvastuun kysymyksiä niin työvaatteissa kuin yrityslahjoissakin. Toisaalta samanaikaisesti ilmoille heitetään kysymys siitä, miksi näiden tarvitsisi olla persoonattomia. Suomalainen design näyttää hyvälle myös työvaatteissa ja siinä on edellytyksiä myös kansainvälistymiseen.

- Me haastamme asiakkaitamme näkemään asioita uudella tavalla, kuvaa toimitusjohtaja Outi Luukko vuonna 2008 perustetun Touchpointin tapaa lähteä tekemään yhteistyötä. Kyseessä on yritys, joka tuottaa niin työvaatteita kuin yrityslahjojakin no waste -periaatteella eli tarkoitus on käyttää mahdollisimman paljon uudelleen käytettävissä olevia materiaaleja.

- Ja parasta on, kun tämä hurmos tarttuu asiakkaaseen. Kun vaikka huomataan, että varastossa lojuneista kahvipapusäkeistä voidaankin tehdä ekologinen tuotemallisto kahvilakonseptin myynninedistämisen tueksi tai käytöstä pois jääneistä työhaalareista kesälahja henkilökunnalle, innostuu yrityksen perustaja ja markkinointijohtaja Carita Peltonen.

Yritysvastuu vauhdittajana liiketoiminnalle

Yritysvastuu on Suomessa kuulunut puheissa pitkään. Tosin mahdollisuuksia sen toteuttamiseen ei välttämättä ole ollut. Kiertotalous voisi olla tällainen mahdollisuus. Esimerkiksi Hesburger teetti työvaatemallistonsa kestävästä ja vettä hylkivästä repet-kankaasta. Pelkästään paitojen valmistamiseen käytettiin noin 100 000 kierrätysmuovipulloa.

- Työvaatteen ei tarvitse olla tylsä suojavaate vaan se voi kuvastaa ravintolan henkeä. Moderneille ja individuaaleille ravintoloille eivät persoonattomat työvaatteetkaan sovi, kiteyttää Peltonen.

Tähtäimessä kansainväliset markkinat

Touchpointin henkilöstöön kuuluu niin omia suunnittelijoita kuin sopimussuunnittelijoitakin. Materiaalit tuotteita varten kerätään yhteistyökumppanien avulla ympäri maailman. Ja vaikka tuotanto tapahtuukin lähialueilla tähtää yritys jo vahvasti kansainvälisille markkinoille.

- Kaksi tavoitettamme ovat kestävän kehityksen palvelumallin kehittäminen ja kansainvälistyminen. Seuraava iso juttu Suomessa on Rafla-mallistomme, jonka avulla saattaisivat ovet sitten kansainvälisillekin markkinoille avautua. Rafla-mallistossa on kyse ravintolahenkilökunnan työvaatteista, joissa yhdistetään kestävän kehityksen mukaiset toimintamallit, sekä mielenkiintoinen ja funktionaalinen design, kuvaa Peltonen.

- Tekesin hankkeella on sekä taloudellinen että ohjaava vaikutus. Hankkeen sisällön puitteissa asetettuihin tavoitteisiin pyrkiminen tukee kehitysasioiden systemaattista läpivientiä. Tekesin mukanaolo yrityksen kehittymisessä tuo myös uskottavuutta potentiaalisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden suuntaan, Luukko kiteyttää.

Kun bisnestä kehittää kunnianhimoisesti ja kestävästi alalla, joka vastaa tulevaisuuden trendeihin, maailman ovet saattavat aueta hetkellä minä hyvänsä. Touchpoint on hyvällä matkalla kohti maailmanvalloitusta.

Lisätietoja

Outi Luukko
toimitusjohtaja
outi @ touchpoint.fi
puh. 0400 406 083

Carita Peltonen
myynti- ja markkinointijohtaja
carita @ touchpoint.fi
puh. 046 878 3670

Teksti: Ellun Kanat

Eero Lukin
comments powered by Disqus