Santa Claus Licensing: Joulupukkibrändistä vetovoimaa Suomelle

11.6.2015
Joulupukkibrändin lisenssioikeuksia tukemaan perustettu Santa Claus Licensing pyrkii tuottamaan arvoa, rakentamaan tunnettua brändiä sekä verkottamaan toimijoita. Vaikka hanke on ollut haastava, on lyhyessä ajassa saatu paljon aikaan. Hanke sai rahoitusta Tekesin Fiiliksestä fyrkkaa -ohjelmalta.

– Lähdimme miettimään joulupukin vetovoimaisuutta ja suomalaisuutta. Joulupukista halutaan saada kansainvälisesti kiinnostava suomalainen brändi, Santa Claus Licensing Ltd. -yhtiön johtaja Petri Paarnio kuvaili lähtötilannetta Joulupukki-säätiön alle perustetun yhtiön taustasta. Markkinapotentiaali tulisi valjastaa käyttöön, sillä kansainvälisesti tunnettu suomalainen Joulupukin brändi voisi lisätä niin vientituloja kuin matkailuvetovoimaisuutta. Maailmalla 4,8 miljardia ihmistä tunnistaa joulupukin ja 71% maailman ihmisistä juhlii joulua, mutta joulupukkitoimijoiden kenttä on ollut Suomessakin sekava.

Jotta brändi pääsisi kasvamaan, oli kehitettävä sitä tukeva johdonmukainen palvelukonsepti ja määriteltävä mitä lisenssikumppaniksi mukaan lähtevä saa. Joulupukille tehtiin niin visuaalinen ilme kuin tarinan kiteytyskin joita tuetaan brändi- ja tyylikirjaohjeistuksilla. Mihin tahansa ei joulupukkileimaa voi lyödä, vaan niin tuotteen kuin palvelunkin on täytettävä joulupukille määritetyt laatukriteerit.

Monipuolinen verkosto ja tarinallistaminen keskiössä

Joulupukkisäätiön alkuperäisenä tehtävänä oli tehdä suomalaista joulupukkia tunnetuksi ja auttaa maailman lapsia. Se onnistuu rakentamalla brändin ympärille aktiivinen, sitoutunut ja näyttävä verkosto, sekä selvittämällä ja kirkastamalla brändin arvot ja tarina. Ja kun kansalliset lisenssioikeudet on saatu kuntoon, on voitu etsiä toimijoita verkostoon.

Tarinallistamisen keinoin toimijat asettuvat paikalleen verkostoon: tuotevalmistajien tuotteita myydään joulupukin puodeissa ja vähittäiskaupassa. On ystäväkumppaneita, joille joulupukkibrändi tuo lisäarvoa yritysmielikuvan tukemiseen sekä kohteet, eli joulupukkidestinaatiot, joita on toki Lapissa, mutta niitä voi olla kaikkialla maailmalla. Tärkeintä olisikin, että kumppaneita joulupukkiverkostoon löytyisi niin Suomesta kuin kaikkialta maailmasta.

Uudet kansainvälistymishaasteet

Yritys onnistui vuoden kestäneen Tekes-hankkeen aikana luomaan pohjan kansalliselle joulupukkiverkostolle. Tulevaisuuden visiona on, että joulupukin brändi on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen brändi. Tähän pyritään Aasian markkinoiden kautta ja digitalisaation keinoin. Lisäksi tavoitteena on kansainvälisen IPR:n vientimallin määrittely ja brändin tarinan kansainvälistäminen digitaalisin välinein.

Tekesin tarjoama näkemys ja osaaminen on koettu yhtiön alkutaipaleella arvokkaaksi.
Tekesin rooli, jotta Santa Claus Licensing pääsi ottamaan loikan eteenpäin mahdollisimman ketterästi, oli tärkeä. Erityismaininnan saa tapa, jolla Tekes on sparrannut joulupukkibrändin rakentajia näkemään asian uusista näkökulmista. Tämän ansiosta brändi on päässyt kehittymään oikeaan suuntaan ja yhtiö on myös voinut tukea säätiötä sen perustehtävässä: joulupukkiin sopivan ajattelutavan ja hyvän tekemisen toteutumisessa. Aidosti joulupukin ja joulupukin brändin hengessä.

Lisätiedot

Petri Paarnio
johtaja
puh. +358 50 432 8872
santaclausworld.com


Teksti: Ellun Kanat

Eero Lukin
comments powered by Disqus