MeeDoc: Telelääkäri tuo selkeitä sote-säästöjä

20.8.2015
Tutkimusten mukaan jopa 75 prosenttia terveyskeskusten tai lääkärikeskusten vastaanottoajoista voitaisiin hoitaa videopuheluilla. MeeDocin mobiilisovelluksella lääkärin diagnoosin ja mahdollisen reseptimääräyksen saa omalta kotisohvalta ja jopa aurinkorannikon lepotuolista.

Julkisilla sosiaali- ja terveyspalveluilla on edessään alati kasvavia säästöpaineita, joista ei selvitä ilman mittavia menoleikkauksia ja toimintatapojen muutoksia.

Terveydenhuollon mobiilisovelluksiin erikoistuneen MeeDoc Labs Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kiiskilä ei kiistä uudistus- ja säästötarpeita. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että loputtomalta tuntuvan sote-kinastelun sijaan Suomessa pitäisi hyödyntää digitalisaatiota ja kehittää palveluja, jotka ovat vaivattomia, joustavia ja kustannustehokkaita niin palveluntuottajille kuin asiakkaille.

Yhdeksi esimerkiksi sopii MeeDocin kehittämä mobiilisovellus, jonka avulla lääkäriin saa chat- tai videoyhteyden vaikka kotisohvalta tai työpaikalta.

"Taannoisen väitöstutkimuksen mukaan jopa kolme neljästä lääkärikäynnistä voitaisiin hoitaa perinteisen vastaanoton sijaan videoyhteydellä. Jos tällainen järjestelmä olisi käytössä yleisesti julkisessa terveydenhuollossa, niin iso osa sote-säästöistä olisi jo kasassa", Kiiskilä ynnäilee.

Kasvukatse ulkomailla

Vuonna 2012 perustetun MeeDocin idea syntyi, kun vuosikymmenen vaihteessa San Franciscossa asunut Kiiskilä kaipasi kipeytyneeseen polveensa tutun kotimaisen lääkärin pikadiagnoosia.

Tällä hetkellä järjestelmä on käytössä mm. YTHS:ssä (Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö) sekä Terveystalolla, joka on yksi Suomen suurimmista lääkärikeskuksista. Katse on kotimaan ohella vahvasti ulkomailla ja etenkin Euroopan markkinoilla.

Viime keväänä yhtiö sai 3,5 miljoonan euron sijoituksen saksalaiselta XLHEALTH:ilta. Samalla sille avautui myyntiväylä satoihin työterveyspalveluja tarjoaviin organisaatioihin ja jopa valtaosaan lääkäreistä eri puolilla Eurooppaa.

Helsingin ohella Berliinissä ja New Yorkissa toimipisteet omaavalla yrityksellä onkin edessään selkeä kasvuloikka kymmenen hengen kokoluokasta ylöspäin.

"Tarvitsemme kipeästi uusia osaajia monelta eri alalta. Terveydenhoitoala on todella tarkasti reguloitua, joten tuote- ja ohjelmistokehityksen, myynnin ja tietoturvan lisäksi joukossa on oltava myös juridiikan asiantuntijoita", Kiiskilä toteaa.

Euroopassa paljon potentiaalia

MeeDocin alkutaipaleen yhteistyökumppaneihin kuuluu myös Tekes. Yhtiön MeeDoc Cloud- sekä MeeDoc R&D2-tuotekehitysprojektit ovat saaneet rahoitusta ja asiantuntija-apua Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmasta.

"Tekes on ollut yksi tärkeä tekijä, jonka ansiosta olemme päässeet näin pitkälle", toimitusjohtaja painottaa.

Hänen mukaansa käyttäjälähtöisessä terveysteknologiassa ja telelääketieteessä on paljon vientipotentiaalia. Suomalaisten menestys kuitenkin edellyttää, että eri alojen osaajia saadaan entistä ennakkoluulottomammin yhteen.

"Yhdysvalloissa tällaisia palveluja on kehitetty jo vuosien ajan, ja niille aletaan nyt herätä myös Euroopassa. Tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää", Kiiskilä toteaa.

Lisätietoja

Mikko Kiiskilä
Toimitusjohtaja
MeeDoc Labs Oy
Puh. +49 1727 416700
mikko(at)meedoc.com

Teksti: Recommended Finland
Kuva: Meedoc

Pia Mörk
comments powered by Disqus