Uplause sai tuotteensa yli 20 maahan

12.5.2014
Uplause todisti tuotteensa vetovoiman jääkiekon Karjala-turnauksessa vuonna 2009. Kansainväliset markkinat vaativat kuitenkin erittäin paljon jalkatyötä.

Turku vuonna 2008.

Nokialla työskentelevät Veli-Pekka Marin ja Heikki Aura sekä pelialan osaajat Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen istuivat TPS:n pelissä.

"Tunnelma oli vähän kehno, kun kotijoukkue oli tappiolla", Marin sanoo.

Kaverukset alkoivat pohtia, voisiko yleisön tunnelmaa jotenkin nostattaa hallin teknologiaa hyödyntäen. Tuolloin aktivoivat yleisöpelit jäivät ajatuksen tasolle.

Seuraavana vuonna Marin ja Aura ottivat ensimmäisten joukossa lähtöpaketit Nokialta ja kaivoivat esiin vuoden vanhan suunnitelman.

"Halusimme lähteä kokeilemaan siipiämme", Uplausen toimitusjohtaja Marin sanoo.

Yleisötapahtumat uuteen eloon

Uplausen idea on tarjota erilaisia interaktiivisia pelejä yleisötapahtumiin. Pelit yhdistävät salien ääni- ja videolaitteet siten, että katsojat voivat osallistua näytöllä näkyvään peliin äänellään.

Näin yleisö voidaan sytyttää, vaikka pelitapahtumat kentällä eivät antaisi siihen aihetta.

Syksyllä 2009 Uplause sai ensimmäisen asiakkaansa ja pääsi tekemään tuotteelleen pilottia, kun Suomen jääkiekkoliitto tilasi yritykseltä pelejä Karjala-turnaukseen.

"Palaute yllätti kaikki odotukset. Mainostajatkin näkivät, että brändit jäävät paremmin kuluttajien mieleen, kun niihin liitetään peli."

20 maahan jalkatyöllä

Uplausella oli näin niin sanottu proof of consept, eli yritys oli todistanut tuotteensa kiinnostavuuden kuluttajien ja asiakkaiden silmissä.

Seuraavat askeleet ovat silti aina vaikeita vientiin tähtäävälle yritykselle. Valloittaakseen maailman Uplausen piti tehdä paljon jalkatyötä myyntityönsä yhteydessä.

"Meidän laitetaan usein pelikategoriaan, mutta tilanne on erilainen. Pelit saa helposti levitettyä digitaalisten kauppapaikkojen, kuten Appstoren kautta, mutta meillä myyminen vaatii paljon jalkatyötä, Marin sanoo.

Tässä jalkatyössä Uplause sai apua Tekesiltä. Uplause keräsi ensimmäisen ison ulkopuolisen rahoituspaketin vuonna 2010. Silloin yritys pääsi myös mukaan Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitukseen.

Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoituksella Tekes tukee lupaavimpien startupien markinoille menoa. Uplause pystyi rahoituksen turvin osallistumaan voimakkaammin messuille, rakentamaan markkinointia ja tapaamaan asiakkaita useassa maassa.

"Markkinamme ovat kaukana, joten meidän voisi olla helpompi siirtää yrityksen kotipaikka lähemmäksi markkinoita. Tekesin palvelut ovat yksi syy pysyä suomalaisena yrityksenä", Marin sanoo.

Uplausen tuote on nyt joukkotapahtumien Playstation, jota yritys lisensoi asiakkailleen vaihtelevan mittaisiksi jaksoiksi. Marinin mukaan asiakkaina yrityksellä on yksittäisiä joukkueita, kokonaisia urheilusarjoja ja tuotteen avulla mainostavia kuluttajabrändejä.

Jalkatyö on tuonut tulosta, sillä nyt Uplause on markkinoilla 20 maassa. Marin odottaa, että kovin kasvu on juuri alkamassa.

"Meillä oli tänä vuonna asiakkaina esimerkiksi 25 prosenttia NHL:n pudotuspelien joukkueista'", Marin kertoo.

Lisätietoja

Veli-Pekka Marin
Toimitusjohtaja
Uplause Oy
veli-pekka.marin (at) uplause.fi

Josi Tikkanen

comments powered by Disqus