Frozenbyte: Tekesin rahoituksella syntyi yksi alan tehokkaimmista pelimoottoreista

19.5.2014
Vuonna 2001 perustetun Frozenbyten tekijät kehittävät pelejä, joita he haluaisivat itse pelata. Tästä lähtökohdasta on syntynyt julkaisuja lähes kaikille keskeisimmille konsoleille sekä tietokonealustoille PC, Mac ja Linux. Lähitulevaisuudessa Frozenbyte julkaisee ensimmäisen mobiilipelinsä.

Frozenbyte on pelikehittäjä, joka työllistää yli 60 alan ammattilaista Helsingin Kuusisaaressa. Tekesin Skene-ohjelmassa mukana oleva peliyritys on yksi alan suomalaisista menestystarinoista. Frozenbyten päätuote, vuonna 2011 ilmestynyt Trine 2, keräsi heti ilmestymisensä jälkeen vankan kansainvälisen fanijoukon.

"Ensimmäinen julkaistu pelimme oli Shadowgrounds vuonna 2005. Jatko-osan peli sai Shadowgrounds Survivorista pari vuotta myöhemmin. Ensimmäisen todellisen hittipelimme, Trinen, julkaisimme vuonna 2009", kertoo Frozenbyten markkinointipäällikkö Kai Tuovinen. Fantasiamaailmaan sijoittuva Trine yhdistelee elementtejä tasohyppely- ja älypeleistä. Jatko-osa Trine 2 julkaistiin vuonna 2011.

"Skene-ohjelman kautta saimme rahoituksen, jonka avulla pääsimme parantamaan pelimoottoriamme, jolla loimme muun muassa Trine-pelien maailman. Kehitystyön lopputuloksena syntyi entistä tehokkaampi pelimoottori, joka tukee laajasti erilaisia alustoja. Uuden moottorin avulla paransimme muun muassa grafiikkaa ja animaatiota sekä ääntä, skriptikieltä ja moninpeliteknologiaa", Tuovinen summaa ja kertoo Tekesin rahoituksen näkyneen konkreettisesti etenkin Trine 2 -pelin grafiikan renderöinnissä PlayStation 4:lle (PS4). Tekniikkaa tullaan käyttämään myös yrityksen tulevissa PS4-julkaisuissa.

"Tutkimus- ja tuotekehityksen lisäksi saimme Skenen kautta mahdollisuuden tuoda Trine 2 -peli mukaan PS4- ja Wii U -konsolien markkinoille".

Trine 2 on ensimmäinen suomalainen Wii U -peli

Edelläkävijän ja omaleimaisten tuotteiden kehittäjän rooli sopii Frozenbytelle. Yritys tunnetaankin kehittyneen pelimoottorinsa lisäksi ensimmäisenä suomalaisena peliyrityksenä, joka on julkaissut tuotteen pelijätti Nintendon Wii U -konsolille. Ajatus julkaisusta tuli japanilaisyritykseltä itseltään.

"Lähdimme tekemään peliä Nintendo Wii U:lle heidän yhteydenottonsa innoittamana. Lopputuloksena syntyi Trine 2: Director's cut, josta löytyy enemmän pelattavaa uusien kampanjoiden ja kenttien myötä. Kaiken kaikkiaan projektiin mukaan lähteminen oli meille tärkeä askel. Se, että olemme ensimmäinen suomalainen Wii U:lle pelin tehnyt yritys, sopi suunnitelmiimme hyvin. Haluamme aina olla askeleen edellä muita", Tuovinen kertoo.

Tulevaisuudessa Frozenbyte haluaa luoda pelejä keskeisimmille alustoille. Uusien alueiden valloitus alkaa tänä vuonna, kun yritys julkaisee ensimmäinen pelinsä mobiilipuolelle.

"Haluamme tulevaisuudessa tehdä maailmanluokan pelejä kaikille merkittävimmille alustoille. Tänä vuonna julkaisemmekin ensimmäisen pelimme mobiili- ja tablettipuolelle. Keväällä julkaistava Splot on endless runner -tyyliin toteutettu tasohyppely, jossa seurataan hauskannäköisen sinisen avaruusolennon seikkailua. Uusien aluevaltausten lisäksi keskitymme edelleen luomaan Frozenbyten tuotteiksi tunnistettavia pelejä. Meille mainetta tai rahaa tärkeämpi lähtökohta on tehdä pelejä, joita itse haluaisimme pelata".

Teksti ja video: SST Viestintä
Kuvat: Frozenbyte

Kaj Nordgren

comments powered by Disqus