Tammermatic: Pesunkestävää palveluliiketoimintaa

Tammermatic käänsi bisneksensä päälaelleen ja ryhtyi laitevalmistajasta palveluntarjoajaksi.

Tamperelainen Tammermatic on valmistanut autonpesulaitteita jo vuodesta 1966. Kilpailun kiristyessä yrityksen johto päätti miettiä liiketoimintansa aivan uudelleen.

Siihen asti yritys oli myynyt tai liisanut huoltoasemalle autonpesukoneen ja tehnyt huoltosopimuksen. Tuloja saatiin myös myymällä tarvittavat pesuaineet ja kemikaalit.

Nyt ajattelu käännettiin ylösalaisin. Mitä, jos annetaan kaikki asiakkaalle ilmaiseksi ja asiakas maksaisi meille vain pestyistä autoista? Eli jos kukaan ei pese autojaan, asiakas ei maksa mitään.

"Riskiä ei nyt otakaan enää asiakas, vaan me otimme riskin omille harteillemme. Aiemmin konetta myytäessä hintaan ei vaikuttanut, miten paljon sillä loppujen lopuksi pestään", tuotepäällikkö Esa Syvälahti Tammermaticista kertoo.

Asiakkaalle riskitöntä

Huoltamobisnes on viime vuosina koventunut. Öljy-yhtiöt ovat kilpailuttaneet alan yrittäjiä. Henkilökuntaa ja palveluja on karsittu. Usein huoltoasemalla on vain kassa, johon maksaa bensaostoksensa.

Tammermaticin palveluna tarjottu autopesula on huoltamoyrittäjälle riskitön mahdollisuus lisätä huoltamon palveluja. Pesupaikka huoltoaseman yhteydessä lisää todistetusti käyntejä asemalla. Samalla bensan myynti kasvaa.

"Asiakkaalle tämä on äärimmäisen helppoa: kaikki tulee valmiina. Me pidämme huolen siitä, että autonpesu on aina käyttökunnossa", Esa Syvälahti sanoo.

Sisäistä vääntöä

Muutos laitevalmistajasta palveluliiketoimintaa harjoittavaksi yritykseksi ei käynyt ihan käden käänteessä. Jos uusi toimintatapa oli helppo myydä asiakkaille, talon sisällä jouduttiin asioita käsittelemään hieman pidempään.

"Vuosia olimme tehneet asiat tietyllä tavalla, joten kysymyksiä oli paljon. Pidimme monta sisäistä sessiota, joissa asiasta keskusteltiin ja uutta toimintatapaa avattiin porukalla", Esa Syvälahti sanoo.

Pilottiasiakkuuksien kautta toimintatapaan totuteltiin myös sisäisesti."

Tammermaticin tavoitteena on, että jatkossa puolet Suomen toimituksista menisi tällä palvelumallilla. Osa asiakkaista, kuten isot ketjut, ostavat nimittäin edelleen ennemmin koneen kuin palvelun. Tarkoitus on myös tarjota palvelua kansainvälisesti.

Tammermatic kehitti liiketoimintansa palvelukonseptia parin vuoden ajan Tekesin Serve − Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille -ohjelmassa.

"Tekesin rooli oli meille varsin merkittävä, sillä Tekesin taloudellinen tuki mahdollisti hankkeen toteutuksen", Syvälahti summaa.

Lisätietoja

Tuotepäällikkö Esa Syvälahti
Tammermatic
puh. 040 537 7470
esa.syvalahti (at) tammermatic.com

www.tammermatic.com

Teksti: Päivi Vuolle
Kuva: Tammermatic

 

comments powered by Disqus