Nautics Oy: Veneilyreitit jakoon ja kalapaikat muistiin

Ohjelmistoyritys Nautics Oy on kehittänyt verkkopalvelun, jonka avulla veneilijä voi liikkua turvallisesti vesillä, tutkia vesialueiden karttapohjia sekä suunnitella ja jakaa reittejä. Sailmate-niminen palvelu auttaa veneilijää löytämään tarvittavat kohteet, palvelusataman tai vaikka lähimmän apteekin vesillä ollessa. Jatkossa siihen voi myös lisätä vaikkapa hyvän kalapaikan muistiin seuraavaa veneretkeä varten.

Sailmate helpottaa veneilyä ja tekee siitä turvallisempaa sekä viihtyisämpää. Verkkopalvelu ottaa huomioon veneen syväyksen ja kertoo turvallisen reitin esimerkiksi kotisatamasta haluttuun kohteeseen. Sen avulla veneilijä voi tutkia vesialueiden karttapohjia yksityiskohtaisesti ja jakaa reittejä tuttaville. Sailmatella voi myös etsiä satamia tai muita tarvittavia kohteita ja palveluita.

”Haluamme tarjota veneilijöille maailman helppokäyttöisimmän palvelun matkojen suunnitteluun sekä kokemusten tallentamiseen ja jakamiseen. Esimerkiksi kalastajat ovat olleet innoissaan, koska he voivat palvelun tulevassa versiossa merkitä omia kalapaikkojaan kartalle niin, että niistä ei välttämättä tarvitse kertoa muille”, Nautics Oy:n toimitusjohtaja Vesa Keskinen kuvailee Sailmaten vastaanottoa.

Tiedot tarjolla yhdestä paikasta

Sailmaten perusratkaisua käytetään langattomalla verkkoyhteydellä. Nautics Oy:llä on tarkoitus tuoda markkinoille pian Sailmaten seuraava versio, joka toimii suoraan mobiilimaailmassa. Silloin Sailmate on aina mobiilisti mukana. Keskinen korostaa ratkaisun veneilyyn tuomaa turvallisuutta ja helppoutta.

”Kaikki tieto, mitä Sailmatessa käytetään, on tietenkin ollut jo aiemmin olemassa. Nyt se kuitenkin löytyy helposti ja edullisesti yhdestä paikasta. Veneilijän ei tarvitse käyttää aikaa eikä muita tiedostoja tarvittavan tiedon etsimiseen”, Keskinen sanoo.

Sailmaten saa käyttöön rekisteröitymällä käyttäjäksi ohjelman web-palvelussa. Rekisteröityminen ei maksa mitään, mutta reitin suunnittelusta veloitetaan pieni kustannus. Myös uudessa mobiiliratkaisussa ladattava sovellus on maksullinen. Rahoituksen toinen puoli tulee veneilytiedon ja veneilypalvelujen tarjoajilta. He voivat jopa kommunikoida veneilijöiden kanssa suoraan ohjelman kautta.

Vene-ohjelmalla suuri merkitys

Keskisen mukaan osallistumisesta Tekesin Vene-ohjelmaan oli Sailmaten kehittämisessä suuri hyöty.

”Tuotteen mahdollisti se, että saimme tukea Tekesiltä. Pystyimme kehittämään automaattisen reitityksen, eli sen mitä haimmekin. Vene-ohjelma laajensi myös verkostoamme veneilyn palvelujen tarjoajan suuntaan.”

”Reititys ja reitin suunnittelu ei sinänsä ole kansainvälisesti ajatellen kilpailuvaltti, koska suomalainen saaristo on ainutlaatuinen ja oikeastaan vain näissä oloissa etukäteen suunnittelulle on tarvetta. Mahdollisuus jakaa matkasuunnitelmia muille ja kommunikoida muiden veneilijöiden kanssa on puolestaan ainutkertainen palvelu, Keskinen toteaa lopuksi.”

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Vesa Keskinen
Nautics Oy
vesa.keskinen(at)nautics.fi
Puh. 040 067 2426

Vene-ohjelman koordinaattori Markku Hentinen
VTT Expert Services Oy
Puh. 020 722 6212
markku.hentinen(at)vtt.fi