Magisso: Uniikit tuotteet design-yhtiön vahvan kasvun takana

Magisso Oy:n tuotteet erottuvat markkinoilla innovatiivisuudellaan ja erilaisuudellaan sekä toiminnallisuudellaan. Lisäksi niiden elinkaari on pitempi kuin useimpien design-tuotteiden.

”Magisso perustettiin vuonna 2008 magneettikiinnitteisen keittiöliinatelineen ympärille. Huomasimme, että Suomessa ei ole design-tuotteisiin keskittynyttä yritystä ja tavoitteemme oli synnyttää yritys, joka toimii siltana hyvien tuoteideoiden ja kansainvälisten markkinoiden välillä. Neljän vuoden jälkeen viemme noin 30 maahan ja liikevaihdosta yli 50 prosenttia tulee viennistä”, kertoo Magisso Oy:n toimitusjohtaja Juhani Sirén.

Magissolla ei ole palkkalistoillaan omia suunnittelijoita, vaan tuoteideoita voi tarjota kuka tahansa. Verkottunut toimintatapa kansainvälisillä markkinoilla tuottaa myös uusia ideoita ja kuluttajatoiveita.

”Idean tuotekehitysprosessi on hidas ja vie aikaa. Yksinkertainen ja hyvin toimiva tuote vaatii kymmeniä ja jopa satoja kehitystunteja, jotta kaikki pienet yksityiskohdat saadaan paikalleen. Meidän designer-kollektiivimme vastaa tuotteiden kehittämisestä ja muotoilusta.”

Elämyksellisiä tuotteita myös jatkossa

Paljon nähneiden kansainvälisten asiakkaiden mukaan Magisson tuotteet ovat elämyksellisiä ja uniikkeja, jollaisia he eivät ole aikaisemmin nähneet. 

”Tuotevalikoimamme laajenee koko ajan, sitä vaativat myös kansainväliset asiakkaamme. Suunta voi olla tulevaisuudessa keittiötuotteista muidenkin kodin ongelmien ratkaisemiseen.”

Magisso on ollut mukana Tekesin Nuoret innovatiiviset kasvuyritykset -ohjelmassa.

”Olemme saaneet Tekesiltä sparrausta esimerkiksi tavoitteiden asettamisessa ja niiden saavuttamisessa. Tekesin rahoituksen avulla olemme osallistuneet useille kansainvälisille messuille – ne ovat meille tärkeä tapa verkostoitua sekä saavuttaa kansainvälisiä jälleenmyyjiä ja maahantuojia.”

Magisson teekuppi ja kolme Serving Set -tuotetta voittivat 2012 Good Design -palkinnot.

Lisätietoja

Juhani Sirén
Magisso Oy
puh. 050 565 0717
juhani.siren (at) magisso.com

Teksti: Teonsana
Kuva: Magisso Oy