Savo-Solar: Nanopinnoite tehostaa aurinkokeräintä

17.5.2011
Aurinkoenergian talteenotto tehostuu huomattavasti, kun Savo-Solar tuo markkinoille uuden sukupolven nanopinnoitetut keräimet.

Suomalainen Savo-Solar ei ole tyypillinen start-up-yritys, vaikka liiketoiminta onkin alkuvaiheissa. Perustajilla on pitkä tausta nanopinnotteiden tutkimuksessa ja suurten tuotantolaitosten käynnistämisestä ja johtamisesta globaalisti. Siksi Savo-Solar on edennyt nopeasti: yhtiö aloitti käytännön toimintansa vuonna 2010 huhtikuussa ja aurinkokeräin esitellään kesäkuussa 2011 Münchenin Intersolar-messuilla.

"Tuotanto käynnistyy piakkoin. Suomessa pystymme tuottamaan miljoona neliömetriä keräinpintaa vuodessa. Tavoitteenamme ovat kuitenkin kansainväliset markkinat, joten nopeassa aikataulussa perustamme tehtaita todennäköisesti myös muualle", ennakoi teknologiajohtaja Kaj Pischow.

Taustalla kaksi innovaatiota

Savo-Solarin direct flow -teknologiaan perustuva aurinkokeräin on huomattavasti tehokkaampi kuin kilpailijoiden tuotteet. Lisäksi Norsk Hydron tekemän selvityksen mukaan yhtiö on ainoa maailmassa, joka pystyy kyseisen keräimen pinnoittamaan selektiivisellä absorptiopinnoitteella.

Keräimen tehokkuus perustuu kahteen innovaatioon. Nimi direct flow viittaa siihen, että vesi kiertää itse absorberissa, eikä siihen liitetyissä putkissa. Näin lämmönsiirto paranee ja energian hukka pienenee.

"Pinnoite perustuu työkaluissa käytettäviin super koviin pinnoitteisiin, joiden tutkimuksessa olen ollut mukana portugalilaisen Minhon yliopiston kanssa. Meidän innovaatiomme on soveltaa samaa rakennetta optisiin pinnoitteisiin", Pischow paljastaa.

Pinnoituslinjalla keräimen pintaan tehdään kolme erilaista kerrosta, joiden paksuus yhteensä on noin 100 nanometriä. Pinnoite on patentoitu nimellä MEMO Coating.

Kuumuuden kesto omalla tasollaan

Savo-Solarin keräimen lämmönkestävyys on myös kilpailijoita parempi. Tasokeräimen pitää kestää 220 astetta celsiusta, mutta näitä on testattu jo yli kolmessa sadassa.

"Alussa keskitymme lämmöntuottamiseen, mutta kun saamme keräimien lämmönkestoa vielä nostettua, siirrymme ensin tyhjiöputkikeräimiin ja sitten konsentroiviin keräimiin, joilla tuotetaan suoraan sähköä. Tällöin lämpötilan keston on oltava jo 550 astetta", Pischow sanoo.

Tätä kehitystä on tehty Savo-Solarin SOLARCO-hankkeessa, joka on osa Tekesin Toiminnalliset materiaalit -ohjelmaa.

"Yhteistyö Tekesin kanssa on ollut meille todella merkittävää. Ensinnäkin rahoituksen osalta, mutta myös tutkimusyhteistyön kannalta", Pischow sanoo.

Lisätietoja

Teknologiajohtaja Kaj Pischow
Savo-Solar Oy
Puh. 040 555 3873
kaj.pischow (at) savo-solar.fi
www.savo-solar.fi

Teksti: Ismo Savolainen

Pia Mörk

 

comments powered by Disqus