Fiksu kaupunki

Rahoitus

Tekesin rahoituspalvelut

Tekesin rahoitus auttaa suomalaisia yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa ja kasvamaan vientimarkkinoilla. Rahoitamme myös tutkimusorganisaatioiden ja julkisten toimijoiden tutkimus- ja kehitystyötä yritysten kanssa.
Tarkempaa tietoa rahoituksen sivuilla.

EU:n Horisontti 2020 -rahoitus Fiksun kaupungin asiakkaille

Onko yrityksesi kiinnostunut kansainvälistymisestä? Haluaako kaupunkisi olla edelläkävijä älykkäiden kaupunkien kehittämisessä?

Euroopan unioni rahoittaa älykkään kaupungin kehityshankkeita Horisontti 2020 –ohjelmasta (H2020). Vuoden 2016-17 hakuihin sisältyy lukuisia rahoitusmahdollisuuksia uusien ratkaisujen kehittämiseen, pilotointiin ja demonstrointiin liittyen ICT-ratkaisuihin, energiaan, liikenteeseen, rakennettuun ympäristöön, vesihuoltoon, ja jätehuoltoon.

Kuinka Horisonttiin haetaan ja mistä saan apua?

Tekesissä toimivan kansallisen Horisontti 2020 yhteystoimisto EUTIn verkkosivuilta, asiantuntijoilta ja kansallisilta yhteyshenkilöiltä (NCP) saa tarkempaa tietoa osallistumisesta ja hankevalmisteluista. Kansalliset yhteyshenkilöt kommentoivat myös tarvittaessa hakemuksia. Ota yhteyttä jo ideavaiheessa, autamme mielellämme!

Tiesithän, että laajojen H2020-hankkeiden valmisteluun on myös mahdollista saada Tekesin rahoitusta?

Tälle sivustolle on koottu eri työohjelmista ajankohtaisia hakuja 2016-2017. Yksi tärkeä Fiksu kaupunki -teemaan liittyvä haku umpeutuu jo 5.4.2016 (otsikko "SCC-1 Smart Cities and Communities lighthouse projects"). Haussa rahoitetaan isoja, vähintään 3 kaupungin yhteisiä demonstraatiohankkeita, jotka liittyvät mm. älykkäisiin rakennuksiin, älyverkkoihin, energian varastointiin, sähköautoihin, uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen.

Oikealla poimintoja mielenkiintoisista hakukuulutuksista 2016-2017.

Mistä löydän sopivia kumppaneita?

Fiksu kaupunki -ohjelman kv-aktivaattori Pertti Woitsch kartoittaa ja sparraa kiinnostuneita yrityksiä osallistumaan H2020-verkostoitumistilaisuuksiin.

Listan tärkeimmistä H2020-verkostoitumistapahtumista sekä muuta ajankohtaista löydät EUTIn verkkosivuilta.

Lisätietoja

Fiksu kaupunki EU-verkottajat pertti.woitsch (at) geowise.fi (puh: 040 836 8776) ja miranda.saarentaus (at) geowise.fi

Kansalliset yhteyshenkilöt (NCP)

  • Energia: jussi.makela (at) tekes.fi, puh. +358 50 3955166
  • ICT: jouko.salo (at) tekes.fi, puh. +358 2950 36098
  • Liikenne: elina.holmberg (at) tekes.fi, +358 29 50 55606
  • Ilmastotoimet, ympäristö, resurssitehokkuus ja raaka-aineet: jaana.lehtimaki (at) aka.fi +358 2953 35060
  • EUTIn asiantuntijat

 

 

Information and Communication Technology ICT 

Turvallinen, puhdas ja tehokas energia

Älykäs ympäristöystävällinen ja yhdentynyt liikenne

Ajankohtaiset Horisontti 2020 -hakuajat

Fiksu kaupunki, Smart-city

Deadline: 8.3.2016 (toinen vaihe 6.9.2016)

Älykäs liikenne

Deadline: 26.1.2017 (toinen vaihe 19.10.2017)

Deadline: 1.2.2017

Energiatehokkuus

Deadline: 15.9.2016

Deadline: 19.1.2017

Deadline: 7.6.2017

Julkiset hankinnat (energitehokkaat ratkaisut)

Deadline: 7.6.2017

Topic: EE-19-2017: Public Procurement of Innovative Solutions for energy efficiency - PPI Public Procurement of Innovative solutions

Energia, älyverkko & varastointi

Deadline: 5.4.2016