Suomalaiset yritykset taas innokkaimpia Yhdysvaltoihin haluavia

16.6.2016
12 suomalaisfirmaa etsii uusia kasvumarkkinoita USA:sta konkreettisen ammattilaisavun vauhdittamana. Sellaista tarjoaa UCLA-yliopiston liiketoimintaohjelma Global Access Program yhteistyössä Tekesin kanssa.

Suomalaiset yritykset ovat yleensä olleet parhaiten edustettuna GAP-ohjelmassa ja niin on tänäkin vuonna. Toiseksi eniten yrityksiä, 11 kappaletta, pääsi mukaan Uudesta-Seelannista. Komeasti pronssille yhdeksällä yrityksellä selvisi Ruotsi.

"Vuodesta 1999 alkaen GAP:in on käynyt läpi jo 177 kotimaista yritystä ja nyt saadaan 12 uutta tarinaa. Yritysten kokemukset ohjelmasta ja Tekesin kokemukset yhteistyöstä UCLA:n kanssa ovat olleet erinomaisia", kertoo GAP:ista Tekesissä vastaava Teemu Varonen.

Global Access -ohjelmassa yritys saa kattavan liiketoimintasuunnitelman kokeneilta, paikalliset markkinat tuntevilta eri alojen ammattilaisilta.

He tekevät suunnitelman tiiminä MBA-tutkintonsa lopputyönä. GAP on harvinainen win-win-win-win-yhdistelmä, josta hyötyy yritysten kotimaa, yritys, MBA-tutkinnon suorittajat ja UCLA.

Maailman paras revontulien ihailupaikka

Se on Saariselän kupeessa sijaitsevan Kakslauttanen Arctic Resortin myyntivaltti. Maailmanmainetta yritys on saanut lisäksi kehittämillään lasi- ja keloigluilla. Kakslauttanen koostuu 500 hehtaarin majoitus-, ravintola-, nähtävyys- ja aktiviteettialueesta. Sesonkiaikana yritys työllistää jopa 100 matkailu- ja ravintola-alan ammattilaista.

"Revontulten katseleminen lasi-igluissa leväten sekä Lapin rauha, puhdas luonto ja turvallisuus ovat myyntivalttejamme, jotka houkuttavat amerikkalaisia. Valjakkoajelu huskyjen tai hevosten kanssa hiljaisessa metsässä tai vauhdikas moottorikelkkaretki tunturin huipulle ovat unohtumattomia elämyksiä. Näemme myös Lapin kesään sopivan hyvinvointimatkailun sekä nuorille järjestettävät leirikoulut amerikkalaisia kiinnostavana asiana", sanoo Kakslauttasen Yrjötapio Kivisaari.

"Pyrimme GAP-ohjelman avulla kartoittamaan Kakslauttaseen kohdistuvia kiinnostavuustekijöitä, rakentamaan verkostoja ja löytämään Lapin sulan ajan matkailuun sopivan kohderyhmän ja tuotteen."

Huippuluokan hitsausautomatiikkaa kansainvälisille markkinoille

Vuonna 1970 perustettu loimaalainen Pemamek on yksi maailman edistyksellisimmistä raskaan hitsaavan teollisuuden automaatio-osaajista. 150 henkeä työllistävä perheyritys toimittaa hitsaus- ja tuotantoautomaatioratkaisuja muun muassa laivanrakennus-, tuulivoima- ja konepajateollisuudelle, liikkuviin työkoneisiin sekä teräsrakenteiden valmistukseen.

Pemamek on myös ohjelmisto-osaaja, jonka itse kehittämillä visuaalisilla ja käyttäjäystävällisillä käyttöliittymillä ohjataan PEMA-tuoteperheen laitteita. Loimaalta käsin yritys voi etähallita ja antaa tarvittavaa asiakastukea kaikkialle maailmaan. Näin asiakkaan tuotannon jatkuvuus on pystytty varmistamaan sijainnista huolimatta.

Pemamekilla on 45 vuoden kokemus vientiyrityksenä toimimisesta. Tällä hetkellä yli 90 prosenttia tuotannosta menee vientiin. Historiansa aikana yritys on solminut isoja asiakkuuksia myös Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Aker Philadelphian telakalle Pemamek suunnitteli, toimitti, asensi ja koulutti henkilökunnan robotisoidun mikropaneelilinjan käyttöön.

"Hitsausautomaatio ja robotit säästävät huomattavasti aikaa ja kustannuksia vaikkapa laivan runkoja hitsatessa. Automaation avulla asiakkaamme saavat parhaan kilpailukyvyn, laadukkaan lopputuotteen ja tuotannolleen suuren kapasiteetin", kertoo Pemamekin markkinointipäällikkö Mikko Aarnio.

"Olemme perustamassa tytäryhtiötä Yhdysvaltoihin myyntiä ja asiakastukea varten. MBA-tiimiltä odotamme konkreettista tukea markkina- ja asiakastutkimukseen Pohjois-Amerikassa. Yhteistyömme pohjalta teemme liiketoimintasuunnitelman, joka tulee olemaan tärkeä osa toimintaamme Yhdysvalloissa."

Global Access -ohjelmaan haetaan seuraavan kerran syksyllä. Katso lisätiedot ohjelmasta ja hakuohjeet.

Muut suomalaiset yritykset tämän vuoden GAP-ohjelmassa ovat Beneq, Fortum Charge and Drive, Innohome, Kameleon Document House, Natify, NaturVention, Nocart, Safera, Spatineo ja Testlab Finland.

Kuvat: Kakslauttanen, Pemamek

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus