Maailman ensimmäinen vedenalainen navigaattori tulee Lahdesta

11.2.2016
Ariadna Tech turvaa innovaatiollaan maailman miljoonia laitesukeltajia. Tekes on auttanut tuotekehityksessä ja kansainvälistymisessä.

Vuonna 2013 perustetun Ariadna Techin perustajat Pasi Lahtinen ja Jyrki Salonen ovat juuri palanneet boot2016-messuilta Düsseldorfista. Yritys oli paikalla julkistamassa uutta vedenalaista navigointiteknologiaansa. Kyseessä on ensimmäinen virkistyssukeltajille suunnattu itsenäisesti toimiva vedenalainen navigointiteknologia.

"Satelliittinavigointijärjestelmien radiosignaali ei ole käytettävissä veden alla. Kehitimme siksi uudenlaisen, laitesukeltajan uintiliikkeitä ja hydrodynamiikkaa mallintavan inertiasuunnistusmenetelmän", kertoo Jyrki Salonen.

Navigaattori tunnistaa sukeltajan nopeuden, liikkeet, syvyyden ja suunnan ja hän näkee tosiajassa sijaintinsa ja kulkemansa reitin. Yrityksen testilaitteilla on saavutettu veden alla täysin GPS-teknologiaa vastaavia paikannustarkkuuksia. Puolen kilometrin ja puolen tunnin sukelluksilla paikannusvirhe on alle 10 metriä.

Navigaatiomenetelmän kehitys on vienyt kuusi vuotta. Inspiraatiota antoi se, että laitesukelluksessa todelliset innovaatiot ovat olleet kortilla viime vuosina.

Laitteiden lisäksi palveluja

Vedessä näkyvyys on ajoittain huono, ja ihmisen suuntavaisto pettää helposti painottomassa kolmiulotteisessa ympäristössä. Veden alla eksyminen lisää sukeltajan stressiä ja voi altistaa monille vaaratilanteille.

"Maailmassa on noin 10 miljoonaa aktiivista virkistyssukeltajaa, joille suunnatun tuotteemme suunnittelu ja tuotteistus on jo pitkällä."

Parhaillaan työtä tehdään navigaattorin skaalaamiseksi kooltaan ja hinnaltaan jokaisen sukeltajan kukkarolle sopivaksi.

Kyse ei ole vain laitteista, vaan sukellusreiteistä kertyvä data kootaan verkkopalveluun. Sukeltajat voivat vertailla reittejään ja esimerkiksi rakentaa pikku hiljaa globaalia vedenalaista karttapalvelua.

"Haluamme myös herättää keskustelua paikannusteknologian mahdollisuuksista ja
vaikutuksista sukellusturvallisuuteen ja -kokemukseen. Tässä on varmasti sellaisia juttuja, joita emme osaa vielä edes ajatella", Salonen kertoo.

Ariadna Tech on saanut alkuvaiheessa Tekesin tuotekehitysavustusta vedenalaisen navigointimenetelmän kehittämiseen ja avustusta kansainvälisen kasvun suunnitteluun.

www.ariadna.tech

Kuvat: Ariadna Tech

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus