Ilona Lundström TEMin elinkeino- ja innovaatio-osaston ylijohtajaksi

16.6.2016

Valtioneuvosto nimitti tänään hallintotieteiden tohtori Ilona Lundströmin (39) työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) elinkeino- ja innovaatio-osaston osastopäälliköksi ja ylijohtajaksi viideksi vuodeksi alkaen 1.8.2016.

”Julkishallinto tarvitsee näkemyksellisesti johtajuutta. Uuden kasvun luominen edellyttää elinkeino- ja innovaatiopolitiikan avainhenkilöiltä syvää ymmärrystä globaalin toimintaympäristön muutoksista, Suomen elinkeinoelämän vahvuuksien tunnistamista ja kykyä uudistaa vanhoja rakenteita. Ilona Lundström tuo TEMiin osaamisensa lisäksi uutta ilmettä ja ennakkoluulotonta asennetta”, kansliapäällikkö Jari Gustafsson arvioi TEMin tiedotteessa.

Ilona Lundström työskentelee tällä hetkellä Tekesissä Verkostoyritykset ja tutkimus -vastuualueen johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuualueensa vastaa suurten yritysten, yliopistojen ja muiden tutkimusorganisaatioiden sekä julkisten toimijoiden kuten kuntien rahoituspäätöksistä ja asiakaspalvelusta.

Lundströmin ansioiksi katsottiin Tekesissä hankittu johtajakokemus, tieteellinen koulutustausta, elinkeino-, innovaatio- ja tutkimuspolitiikan ja -rahoituksen tuntemus sekä kansalliset ja kansainväliset verkostot. Hänen katsottiin olevan määrätietoinen tulos- ja muutosjohtaja.

TEM:n elinkeino- ja innovaatio-osaston osastopäälliköksi haki 63 henkilöä. Virka tuli avoimeksi, kun sitä hoitanut Petri Peltonen nimitettiin ministeriönalivaltiosihteeriksi.

Elinkeino- ja innovaatio-osasto vastaa kansallisen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan suunnittelusta, toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta. Osasto edistää toimillaan yritysten ja toimialojen uudistumista, kasvua, kansainvälistymistä ja vientiä sekä vaikuttaa kansainvälisesti kilpailukykyisen yritysympäristön ylläpitämiseen.

 

Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 16.6.2016

Anne Palkamo
comments powered by Disqus