Fiksu kaupunki -ohjelman päälliköksi Karin Wikman

12.1.2016

Suvi Sundquistin siirryttyä pk-yritysten palvelujohtajaksi Tekesissä uudeksi Fiksu kaupunki -ohjelman päälliköksi on nimitetty Karin Wikman.

”Olen toiminut Tekesissä kasvuyritysten, cleantechin ja uusiutuvan energian - etenkin aurinko-energian-  parissa ja kansainvälisesti Nordic Innovationin hallituksen jäsenenä ja EU:n Horisontti 2020 -ohjelmassa pk-yrityskomiteassa Suomen edustajana. Olen aiemmin osallistunut monien Tekesin ohjelmien toimintaan, joten Fiksu kaupunki -ohjelman vetäminen tuntuu hyvin kiinnostavalta tehtävältä”, kertoo Karin.

”Ohjelma kestää vielä kaksi vuotta. Sinä aikana haluaisin keskittyä muutamaan pääteemaan, ja näillä valituilla alueilla tehdä systemaattista työtä tulosten jalkauttamiseksi ja verkostojen vahvistamiseksi. Alalla toimivien yritysten kansainvälisen kasvun tukeminen on myös lähellä sydäntäni.”

Karin Wikman aloittaa ohjelmapäällikön työssä heti 2016 alussa.

Eero Lukin
comments powered by Disqus