Challenge Finland esittelee huomisen menestyjiä

23.9.2016
Kun samassa tilassa ovat uusia ideoita etsivät yritykset ja valtakunnan terävimmät tutkijat tuoteideoineen, siitä väistämättä seuraa hienoja asioita. Huippupositiivista Suomi nousuun -meininkiä riitti Finlandia-talossa Challenge Finland All Stars -tapahtumassa 21.9.

Pekka Pohjakallio lavallaTekesin Challenge Finland -kilpailussa haetaan kaupallisia ratkaisuja merkittäviin ongelmiin digitalisaation, biotalouden ja cleantechin sekä hyvinvoinnin ja terveyden aloilta.
Tapahtumassa 70 Tekesin rahoittamaa tutkimusryhmää pääsi esittelemään ideoitaan yrityksille. Kaikkiaan paikalla oli yli 300 uusia ja rohkeita tuotteita kehittävää tutkijaa ja yritysten edustajaa.

Keynote-puheessaan Hintsa Performancen Pekka Pohjakallio avasi luovuuden ja innovatiivisuuden saloja. Hän kannusti rohkeuteen, kehotti kokeilemaan uusia asioita ilman epäonnistumisen pelkoa. Pohjakallio varoitti erityisesti kahdesta vanhasta "viisaudesta", jotka hänen mukaansa ovat tehokkaimpia luovuuden tappajia: "Älä korjaa sitä, mikä ei ole rikki" ja "Ei keksitä pyörää uudestaan".  Rohkeasti vain kokeilemaan, Walt Disdeynkin idea puhuvista eläinhahmoista epäilytti alunperin monia.

Mitä Challenge Finland All Stars -tilaisuuden vieraat ja isännät ajattelevat yritys-tutkimusyhteistyöstä ja innovaatioista kasvun eväinä?

Neste Oy:n teknologiajohtaja Lars Peter Lindfors odottaa eri kokoisten yritysten ja tutkimuksen yhteistyön avulla saatavan uutta kasvua Suomeen. Innovaatiot ovat olleet  ratkaisevassa asemassa Nesteen menestyksessä. 

Tekesin palvelujohtaja Mirja Kaarlela uskoo, että Challenge Finland -kilpailu tuottaa lähivuosina useita menestyviä tuotteita ja konsepteja.

P.V. Supa kehittää kirjastoille itsepalvelujärjestelmiä. 90 prosenttia kaupasta on vientiä. Kehitysjohtaja Pekka Väisänen katsoo, että tutkimuspohjainen tuotekehitys on hänen yritykselleen kaikkein tärkein asia.

Myös Challenge Finlandiin osallistuvilla tutkijoilla on vankka usko siihen, että hyviä matcheja yritysten kanssa syntyy. Turun yliopiston biokemisti Ari Lehmusvuori kertoo lupaavasta yhteistyöstä.

Polar Electron tiedejohtaja Raija Laukkanen on saanut runsaasti yhteydenottoja tuotteita kehittäviltä tutkijoilta. Hän kehottaa tutkijoita miettimään perusteellisesti idean kaupallisia mahdollisuuksia ennen sen esittelemistä yrityksille.

Tiia Ojanperä esittelee  VTT:n ja Ilmatieteenlaitoksen hankkeen ideaa 5G-verkkoja hyödyntävistä uusista reaaliaikaisista tieturvallisuuspalveluista sekä autoilijoille että autonomisille ajoneuvoille. Toteuttamiseen tarvitaan kokonainen ekosysteemi, johon kuuluu erilaisia laitteiden ja palveluiden toimittajia.

Professori Mikko Kurimon tutkimusryhmä on kehittänyt Aalto yliopistossa puheteknologiaa hyödyntävän Tell Me -kielenoppimispelin, joka sopii oppimisvälineeksi ja muuta opetusta tukemaan. Kurimo kertoo heidän etsivän kontakteja, keskustelua on käyty peliyritysten kanssa. 

Innovaatiokyvyn kehittämiseen kannattaa panostaa.  Johtava asiantuntija Jukka Leppälahti Tekesistä vertaa innovaatiokykyä urheiluun ja jatkuvaan suorituksen parantamiseen.

Yritykset huom, kilpailu jatkuu!

Challenge Finland -kilpailu jatkuu,  yrityksillä on mahdollisuus päästä mukaan hankkeisiin 14.11.2016 asti.

Kaikkiin tutkijoiden ideoihin voit tutustua hankegalleriassa: http://finlandinnovation.fi/challengefinland/

Lisätietoja kilpailusta saa osoitteesta  www.tekes.fi/challengefinland.

 

Mitä  muuta 21.9.2016 Challenge Finland All Stars -tapahtumassa nähtiin ja kuultiin? Julkaisuluvan saaneet Challenge Finland All Stars -tapahtuman pääkatsomon esitysmateriaalit löydät tapahtuman sivuilta.

Teksti, videot ja kuva: Kaiku Helsinki

Pia Mörk
comments powered by Disqus