Tuska kehittyy yleisönsä mukana

8.12.2015
Lappeenrannan teknillinen yliopisto uudistamassa Pohjoismaiden suurinta raskaan musiikin festivaalia.

Musiikkifestivaalit voivat Suomessa pääsääntöisesti hyvin, mutta huolena on nuorison katoaminen yleisön joukosta. Yleisön keski-ikä onkin monilla festareilla nousussa. Asioita täytyy alkaa tehdä uudella tavalla, jotta festarit säilyisivät myös jatkossa elinvoimaisina.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) lähestyy ongelmaa Finnish Metal Eventsin (FME) järjestämän Tuska-festarin kehittämisen kautta. Tuska houkuttelee vuosittain noin 25 000 kävijää ja se tunnetaan kansainvälisesti hyvin. Tuska-asiakkaat ovat erittäin tyytyväisiä ja uskollisia. He saavat rahoilleen vastinetta ja saapuvat paikalle joka vuosi. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta kovenee kuitenkin kovaa vauhtia. Pelkkä odotusten täyttäminen ei enää riitä, vaan ne täytyy myös ylittää. Asiakkaiden ilahduttaminen ja yllättäminen tulisikin ottaa myös musiikkifestareiden uudistamisen lähtökohdaksi. Erityisesti nuoret odottavat festareilta uusia järisyttäviä elämyksiä tunnetasolla. Pelkät bändit eivät tähän enää riitä.

Syksyllä 2014 FME:llä aloittanut visionäärinen toimitusjohtaja, Eeka Mäkynen, on ottanut härkää sarvista ja lähtenyt kehittämään tulevaisuuden Tuskaa. Mäkynen ei tähtää ainoastaan tulevaan vuoteen, vaan hänen tutka on myös pidemmällä tulevaisuudessa. Hän haluaa tehdä Tuskasta yhä enemmän asiakkaiden näköisen. Vuonna 2015 ensimmäinen hänen johdossaan järjestetty Tuska onnistui hienosti. Esimerkiksi monipuolistettu ruoka- ja juomatarjonta sekä hevivapaa viheralue telttasaunoineen olivat menestyksiä.

Tähän asti Tuskan kehittämisen tukena on käytetty asiakaskyselyä. "Kyselyiden avulla ei kuitenkaan pääse kunnolla kiinni ihmisten piileviin tarpeisiin, mieltymyksiin ja odotuksiin", kertoo LUT:n tutkiva projektipäällikkö Erno Salmela. Tuskan uudistamisen tukena onkin alettu hyödyntää käyttäjäymmärrystä syventävää kenttätutkimusta. Sen rinnalla tarkastellaan myös globaaleja trendejä ja ihmisten arvomaailman muutoksia. Vuoden 2015 Tuskassa kenttätutkimuksen toteutti LUT:n organisoimana kymmenkunta taustoiltaan erilaista henkilöä. Kentällä havaittujen ongelmien sekä yleismaailmallisten muutostekijöiden avulla luotiin ns. suunnitteluajureita, jotka ohjasivat tulevien Tuska-festareiden ideointia. Ajureiksi löydettiin mm. elämyshakuisuus, yhteisöjen voimaantuminen, kilpailun kiristyminen vapaa-ajasta, digitaalisuus ja hyvinvointibuumi.

Tuloksena syntyi satoja ideoita Tuskan uudistamiseksi. Parhaimmistoon/hulluimmistoon kuuluivat mm. seuraavat ideat: Tuska-koru pääsylipuksi ja muistoesineeksi, Tuska tosi-tv, Minun oma Tuska-muotoilupeli, asiakkaat joukkorahoittamaan bändien hankintaa, kisailut (esim. kovaäänisin ja ilkein Tuska-huuto & tyylikkäin ja rumin Tuska-look), Tuska-mummola, kaveri- ja osapäiväliput alennettuun hintaan, juomien ostamista nopeuttavat rannekkeet, vihreän energian kännykkälatauskeidas, Talvi-Tuska jäähalliin, Tuskamarssi, yllättävät pop up-esiintymiset yleisön joukossa, nostalgianurkka, Tuska-kimppakyydit maakunnista, grillauskeitaat, kännyköihin aika- ja paikkasidonnaista tietoa Tuskasta, Tuska-kahvila, telttalava ja heviriffijäätelökärry.

"Tulevaisuus näyttää, mitkä näistä ideoista lopulta toteutetaan ja missä muodossa, mutta jo ensi vuodelle on luvassa jotain", vihjaa Mäkynen.

Musiikkifestivaalien kestävää kehitystä tutkitaan osana Tekesin rahoittamaa BisnesPotkututkimushanketta, joka toteutetaan vuosina 2015-2016.

Lisätietoja

Erno Salmela
puh. 050 322 6418
erno.salmela (at) lut.fi
BisnesPotku-hankkeen projektipäällikkö ja tutkija

Eeka Mäkynen
puh. 050 344 4789
eeka (at) fme.fi
Finnish Metal Eventsin toimitusjohtaja

 


Kuvia Tuskan uudistamisesta matkan varrelta – kenttätutkimusta ja ideointia

 

www.tekes.fi/liideri

www.tekes.fi/fiilis

 

Teksti: Erno Salmela
Kuvat:  Matti Laitinen ja Erno Salmela

 

 

 

Tiina Lifländer
comments powered by Disqus