Tekesin rahoituksella Horisonttiin

8.1.2015
Tekes osallistuu kansallisiin Horisontti-talkoisiin tarjoamalla yrityksille ja tutkimusorganisaatioille rahoitusta H2020-hankevalmisteluihin alkaen 1.1.2015. Rahoitusvaihtoehtoja on kolme.

Tekes voi rahoittaa Horisontti-hankkeen valmistelua osana toista Tekesin rahoittamaa projektia, jos esimerkiksi tavoitteena on laajentaa tai jatkaa Tekesin projektia kansainvälisen yhteistyön hankkeeksi.

Varsinainen valmistelurahoitus on tarkoitettu hyödynnettäväksi, jos valmistelussa on iso, Suomelle merkittävä konsortiohanke ja suomalaiskumppan(e)ille on suunnitteilla tavanomaista osallistujaa merkittävämpi rooli hankkeessa, vaikkapa koordinaattorina ja/tai työpaketin vetäjänä. Tätä rahoitusta ei siten ole tarkoitettu esimerkiksi Horisontti-ohjelman suositun pk-instrumentin hakemusvalmisteluun.

Lisäksi klusteriorganisaatiot voivat hakea Tekesiltä rahoitusta Horisontti 2020 -aktivointiin eli edistämään suomalaisten yritysten Horisontti-osallistumista tai esimerkiksi luomaan edellytyksiä suomalaistoimijoiden osallistumiseen Euroopan Innovaatio- ja teknologia-instituutin EIT:n tuleviin KIC-hakuihin.

Hanna Vuorinen
comments powered by Disqus