Tamperelaisroboteilla kysyntää maailmalla

9.2.2015
Mitä syntyy, kun yhdistetään innokkuus omaa työtä kohtaan ja poikkeuksellinen kyky hyödyntää omaa erityisosaamista ongelmanratkaisussa? Niin laadukas ja ketterä testiautomaatiojärjestelmä, että maailman johtavat teknologiayritykset käyttävät sitä tuotekehitysprosessissaan.

Tamperelainen OptoFidelity kasvaa kohisten. Se on onnistunut kehittämään tuotteet, joilla se pystyy vastaamaan suurten kansainvälisten teknologiayritysten kosketusnäyttöjen tuotetestauksen tarpeisiin. Vaatimustaso on kova ja projektit toteutetaan uskomattoman nopealla aikataululla.

Kauppalehden (29.1.2015) mukaan testausbisneksessä on hyvät kasvunäkymät. Se kertoi OptoFidelityn liikevaihdon tehneen viime vuonna 60 prosentin kasvuharppauksen 5,6 miljoonaan euroon. Työntekijöitä rekrytoitiin 16 lisää, ja tuotteista meni vientiin 70 prosenttia. Piilaaksossa on ollut myyntikonttori pari vuotta. Tavoitteeksi on asetettu kymmenen miljoonan euron liikevaihto. OptoFidelityn robottien keräämä käyttökokemus palvelee koko elektroniikkateollisuuden arvoketjua, testituloksia käytetään apuna niin tuotekehityksessä kuin tuotannossakin.


OptoFidelityn Liideri-sarjakuva: Asiakastyytyväisyys näyttää suunnan

Lue myös: Liiderin 100. projekti käynnistyi: OptoFidelityllä asiakastyytyväisyys määrää suunnan

 

 

 Kuva: Fotolia

 

 

 

 

Tiina Lifländer