Suomi on maailman innovatiivisin maa

13.7.2015
Maailman talousfoorumin tuoreessa raportissa arvioitiin 144 maan kilpailukykyä kahdentoista eri osa-alueen kautta. Suomi sijoittui ykköseksi innovatiivisuudessa.

Torstaina 9.7.2015 julkaistussa Maailman talousfoorumin (WEF) innovaatiovertailussa Suomi sijoittui maailman innovatiivisimmaksi maaksi. Suomen jälkeen toisena oli Sveitsi ja kolmantena Israel.

Suomessa on vertailun mukaan paras yliopistojen ja yritysten välinen tutkimus- ja kehitysyhteistyö sekä parhaat saatavilla olevat tutkijat ja insinöörit. Parannettavaa löytyy tutkimuslaitosten tutkimuksen laadussa ja julkisten organisaatioiden kyvyssä ostaa ja hyödyntää innovatiivisia palveluja.

Koko raportissa, jossa kaikki kaksitoista vertailtavaa osa-aluetta otettiin huomioon, Sveitsi on maailman kilpailukykyisin maa. Suomi sijoittautui tällä listalla neljänneksi.

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus