Nanokomponenttivalmistaja Nanocomp on Keski- ja Itä-Suomen kasvukuningas

7.5.2015
Voiton Nanocompille Kauppalehden Kasvajat -kilpailussa toi pitkään jatkunut sadan prosentin vuotuinen kasvu, liiketoiminnan innovatiivisuus sekä kannattavuus.

Lehmossa lähellä Joensuuta toimiva Nanocomp valmistaa valon kulkua ohjaavia nanokokoluokan komponentteja. Niitä käytetään esimerkiksi erilaisissa mittalaitteissa ja kulutuselektroniikassa näyttöjen valaisuun. Yritys on perustettu vuonna 1997 Joensuun yliopiston spin-offina ja sen uraa-uurtava työ on mahdollistanut kyseisten komponenttien massavalmistuksen.

Maaliskuussa 2015 päättyneellä tilikaudella yritys ylsi noin kuuden miljoonan euron liikevaihtoon ja puolen miljoonan euron liikevoittoon. Nanocompin lähes koko liikevaihto tulee kansainvälisiltä markkinoilta. Vuoden alussa yritys sai ison pääomasijoituksen saksalaiselta erikoiskemikaalien valmistajalta Evonikilta.

Tekes on rahoittanut Nanocompin tuotekehitystä, Finnvera on rahoittanut yritystä ja Finpro on ollut mukana auttamassa kansainvälisen kasvun alkutaipaleella. Team Finland onnittelee voittajaa!

Lue Nanocompin tarina Kauppalehdestä

Seuraava Kauppalehden Kasvajat -tilaisuus on Tampereella 12.5. Tule juttelemaan, niin kerromme paikan päällä Team Finlandin rahoituksesta ja palveluista, joilla yrityksesi voi kasvaa globaaleille markkinoille.

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus