Kasvun karavaani aloittaa Tampereelta

24.2.2015
Kasvun karavaani aloittaa kiertueen 5.3.2015. Kiertueen tarkoituksena on keskustella alueellisella tasolla investoinneista, kasvu-, työllisyys- ja kilpailukykypolitiikasta sekä alue- ja rakennepolitiikasta.

Kiertueen aikana halutaan edistää EU-asioista käytävää keskustelua ja EU-asioiden näkyvyyttä maakunnissa. Karavaanin seuraavia pysähdyspaikkoja syksyllä 2015 ovat Oulu ja Vaasa.

Päivän aikana tapahtuu paljon: vierailu Lempäälän lukiossa, Tampereen  ammattikorkeakoulussa ja yliopistolla.

Tampereen tapahtuma on myös osa komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen investointipakettikiertuetta ja Suomen "Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020" rakennerahasto-ohjelman käynnistystilaisuus.

Lisäksi käydään innovaatiokeskus Demolassa tutustumassa start-up-yrityksiin, jaetaan rahoitustietoa EU-rahoitus- ja yritysklinikalla sekä puidaan päivän teemoja kutsuseminaarissa.  Tekesin pääjohtaja Pekka Soini osallistuu myös Demola-vierailulle sekä seminaariin.

Tilaisuuden rahoitusklinikalla avataan Tekesin INKA-ohjelmaa kuten tulevaisuuden terveys sekä älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus teemoja. Lisäksi asiantuntijamme kertovat Tekesin ja EU:n Horisontti 2020 –ohjelman rahoitusmahdollisuuksista.

INKA - innovatiiviset kaupungit -ohjelman tavoitteena on synnyttää korkeaan osaamiseen perustuvia kilpailukykyisiä yrityksiä ja siten vauhdittaa innovaatiokeskittymien syntymistä Suomeen.

Tekes on mukana yhtenä toimijana Tampereen tilaisuudessa.

Lue lisää Euroopan komission Suomen edustuston sivuilta

Soile Thalén