Tampere kehittää kaupunkiympäristöä ideakilpailun sadolla

31.3.2015
Tampereen kaupunki ja Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy haastoivat vuoden alussa Tampereen seudun asukkaat ja yritykset ideakilpailuun. Tampere ÄLYtystilassa! -kilpailussa haettiin ideoita uusista älykkään kaupungin toteutustavoista. Kilpailun voittajiksi valikoitui kolme ideaa, joiden toteuttamista lähdetään selvittämään käytännössä.

Tampere ÄLYtystilassa! -kilpailussa oli kolme sarjaa: liikenne, palvelut ja vapaa sarja. Kilpailuun saatiin yhteensä 58 älynväläystä kaupunkilaisilta ja seudun yrityksiltä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä kilpailun satoon. Toteuttamiskelpoisimmat ideat on käyty läpi myös kaupungin yksiköiden kanssa, jotta niistä on löydetty älynväläykset, jotka pystytään kehittämään valmiiksi ja pilotoimaan käytännössä.  Tulemme seuraamaan ideoiden jatkokehittämistä ja tiedottamaan projektien etenemisestä, kertoo teollisuuden palveluiden johtaja Tatu Miikkulainen Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy:stä.

Älyä pysäkeille, julkisille palveluntuottajille ja urheilukentille

Uusia älykkään kaupungin sovelluksia kehitetään kansallisessa Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelmassa, jossa Tampereen kaupunkiseudun vetovastuulla on "Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus" -teema. Voittajaideoiden kehittämiseen ja toteuttamiseen on varattu yhteensä n. 80 000 €.

Liikennesarjan voiton vei Sakari Kestinen ideallaan edullisesta, Raspberry Pi- tai vastaavalla tekniikalla toteutettavasta reaaliaikaisesta pysäkkinäytöstä, joka näyttää seuraavat 2–3 bussivuoroa. Idea voidaan periaatteessa toteuttaa kaikilla pysäkeillä. Ideaa pilotoidaan Tampereen Joukkoliikenteen kanssa.

– Kilpailuraatia puhutteli erityisesti se, että idea mahdollistaa myös uudet innovaatiot tiedonsiirrossa sekä näytön ja pysäkin suunnittelussa, INKA-ohjelman kehityspäällikkö Pauli Välimäki Tampereen kaupungilta kuvailee.

Palvelut-sarjan voittajan ideana on julkisten palvelujen ”Tripadvisor”, Hillo-sovellus, joka tarjoaa kokemusarvioita ja tietoa palvelusetelien piirissä olevista palvelutuottajista. Idean takana on Asiakaskehitystoimisto Kuowi Oy ja ideaa pilotoidaan Tampereen kaupungin tilaajaryhmän kanssa.

– Idea tarjoaa monia kehittämismahdollisuuksia ja vastaa julkisten palvelujen asiakaslähtöisyyden kehitystarpeisiin. Toisaalta se on palveluntarjoajille mainio väline palveluidensa kehittämiseen, summaa Välimäki.

Vapaan sarjan voittajaidea tarjoaa ratkaisun yleiseen ongelmaan: monilla urheilukentillä ja liikuntatiloissa palaa valot, vaikka tilat ovat tyhjillään. Ideana on ohjata kenttien valaistusta älypuhelinsovelluksella; käyttäjä voi tilata älypuhelimen avulla itse valaistuksen pelikentälle esim. QR-tagin avulla. Idean isä on Timo Kamppuri ja ideaa pilotoidaan Tampereen sivistystoimen kanssa.

– Innostuimme siitä, että ideaa on helppo soveltaa monissa julkisissa tiloissa, joissa valojen käyttö ei ole kokoaikaista tai valvottua, Pauli Välimäki kertoo.

Kilpailussa myönnettiin myös kunniamaininta Mervi Oinas-Yliniemelle idealle, joka edistää materiaali-innovaatioita, muotoilua ja pakkausteollisuuden kehitystä Tampereella.

Lisätietoa:
Pauli Välimäki
Kehityspäällikkö, INKA -ohjelma
Tampereen kaupunki
puh. 040 801 6035
pauli.valimaki(at)tampere.fi

Tatu Miikkulainen
Johtaja, teollisuuden palvelut
Tredea Oy
puh. 040 822 8250
tatu.miikkulainen(at)tredea.fi

Eero Lukin
comments powered by Disqus