Seinäjoelle elämyksiä ja kokeiluja ravintolaympäristöön

13.3.2015
Millaisena ruokaketjun uusien tuotteiden ja palveluiden kehitysalustana ravintolat voisivat tulevaisuudessa toimia? Millainen voisi olla niiden asiakkailleen tarjoama elämys?

Seinäjoelle suunnitteilla oleva kokeiluravintola tarjoilee ruokaa ja elämyksiä ja toimii lisäksi kehitysalustana uudenlaisille ruokaketjun tuotteille ja palveluille, kuten uutuusteknologialle.

- Framiin suunnitteilla olevassa ravintolakokonaisuudessa on tarkoitus testata tuotteita ja uusia palvelukonsepteja aidossa ympäristössä aidoilla käyttäjillä. Parhaimmillaan tehokkaasti koeponnistetut uutuudet lehahtavat suoraan jopa kansainvälisille markkinoille, asiantuntija Sanna Kankaanpää Into Seinäjoki Oy:stä toteaa.

Into Seinäjoki Oy vastaa hankinnan kilpailuttamisesta. Tavoitteena on, että uusi ravintoloitsija aloittaa kesän lopussa 2015, jolloin myös päästään rakentamaan kehitysalustaa.

Kankaanpää muistuttaa, että ajattelu ei kutistu ruoan ympärille.

- Kokeiltava ja kehitettävä tuote voi olla melkein mitä vain, vaikkapa uudenlainen valaistus, jota voidaan säätää halutun tunnelman luomiseksi tai pöytä, johon on upotettu ruokalistasovellus.

Kokeilualustan rakentaminen liittyy Seinäjoen INKA-ohjelmaan, joka keskittyy peltobiotalouteen ja ruokajärjestelmiin liittyvän yritystoiminnan kehittämiseen. Ohjelmassa pyritään vauhdittamaan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä erilaisten kehitysalustojen avulla.

Seinäjoella järjestettiin vastikään aiheesta markkinavuoropuhelutilaisuus, jonka pohjalta hankintaa valmistellaan eteenpäin. Tilaisuudessa kerrottiin hankinnan tavoitteista ja kuultiin osallistujien näkemyksiä.

- Vielä on mahdollisuus vaikuttaa tarjouspyynnön valmisteluun, sillä sitä voi kommentoida ilmoittautumalla sähköpostitse osoitteeseen hankinnat(at)intoseinajoki.fi 19.3.2015 mennessä, Kankaanpää mainitsee.

Lisätietoja: Sanna Kankaanpää, asiantuntija, puh. 0400 743 422

Eero Lukin
comments powered by Disqus