Global Cleantech Summit lähestyy – verkkoaivoriihen tuloksia hyödynnetään

31.7.2015
Global Cleantech Summit järjestetään Helsingissä 8.-10.9.2015. Konferenssia varten verkkokyselynä toteutettu aivoriihi kartoitti tämän hetken tärkeimpiä suuntauksia puhtaan teknologian, biotalouden ja digitalisaation globaalissa edistämistyössä.

Aivoriihen keskeisin tulos on se, että suuri osa seuraaviin globaaleihin edistysaskeliin tarvittavista ratkaisuista on jo keksitty, mutta nyt on aika hyödyntää ratkaisut. Lainsäädännöllä on helpotettava uusien ratkaisujen kokeiluja ja edellytettävä kestävien ratkaisujen käyttöönottoa. Lainsäädännön tulee edellyttää riittävän yhdenmukaisia toimintaperiaatteita eri puolilla maailmaa.

Global Cleantech Summit kokoaa yhteen alan vaikuttajat

The Global Cleantech Summit 2015 kokoontuu Helsingissä 8.–10.9.2015. Kaikille avoimessa konferenssissa 9.9. Finlandiatalossa kuullaan kansainvälisiä celantech-alan huippuasiantuntijoita. Esimerkiksi Marylandin yliopiston professori Dr Anil K Gupta pohtii Kiinan ja Intian talouksien kasvun ja ympäristöasioiden suhdetta. EU:n komission ylijohtaja Antti Peltomäki puolestaan puhuu Euroopan talouden elvyttämisestä.

Konferenssi tarjoaa näkökulmia ja yrityskontakteja globaaleihin ratkaisuihin ja menestystarinoihin. Tilaisuus on keskusteluareena konkreettisille askeleille, joiden aika on nyt.

Tapahtumaa koordinoi valtioneuvoston cleantechin strateginen ohjelma yhdessä Suomen eturivin cleantech-toimijoiden kanssa.

Tervetuloa mukaan!

Sanna Nuutila
comments powered by Disqus