Our House 8.-15.8.2015 valtaa elementtitalon lähiöiden tulevaisuudelle

11.5.2015
Ensimmäinen lähiöfestivaali alkaa lauantaina 8.8. Mikkolan lähiössä osoitteessa Marsinkuja 1, Vantaa. Viikon ajan 70-luvun elementtitalossa ideoidaan ja rakennetaan työkaluja lähiöiden uudistamiseksi. Tekes on mukana lähiöfestivaalilla pääyhteistyökumppanina.

Festivaalitalossa olevaan asuntoon tulee Tekesin nimikkotila, joka näyttää, mitä tulevaisuuden koti pitää sisällään ja miten teknologialla voidaan uudistaa vanhoja lähiötaloja. Tilassa on esillä asumiseen liittyviä keihäänkärkituotteita ja -palveluita, joiden kehitystyötä Tekes on tukenut viimeisten vuosien aikana. Innovaatioita kehittäneet yritykset ovat mukana myös festivaalin tapahtumissa.

”Kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen jatkuvat. Nämä haasteet näkyvät myös lähiöissä, mutta voisiko niitä myös ratkaista siellä? Voisiko kaupunkirakenteen tiivistämisellä ja täydennysrakentamisella tuoda lisää eloa ja palveluja lähiöihin? Voidaanko uusilla teknologioilla ja palveluilla tuoda energiatehokkuutta ja älykkyyttä vanhoihin rakennuksiin ja auttaa ikäihmisten arjessa? Muun muassa näihin asioihin liittyviä tuotteita ja palveluja esitellään Tekesin tilassa ja tapahtumissa”, kertoo Tekesin ohjelmapäällikkö Virpi Mikkonen.

”Sanat lähiö ja innovaatio kuuluivat saumattomasti yhteen niiden syntyvuosina – olivathan lähiöt monella tavalla uraauurtavia asuinalueita Suomessa. Niiden tulevaisuus tulee tarvitsemaan yhtä innovatiivista otetta. Tekes on tukenut vuosikymmeniä rakennettuun ympäristöön liittyvää kehitystä. Olemme innoissamme siitä, että Tekes tulee esittelemään pitkäjänteisen työnsä tuloksia lähiöfestivaalille”, festivaalin vastaava tuottaja Katja Lindroos sanoo.

Tekesin nimikkotilan suunnittelusta vastaa arkkitehti Tuomas Siitonen yhdessä graafinen suunnittelija Johannes Niemisen kanssa. Tuomas Siitonen on nuoren polven arkkitehtejä, joka opettaa näyttelyarkkitehtuuria Aalto-yliopistossa.

Festivaalin tuottava Momoliving on valmistellut tapahtumaa syksystä 2014 lähtien.  Festivaali-paikka Marsinkuja 1 on vuonna 1974 valmistunut VAV-Asunnot Oy:n omistama vuokratalo-kortteli, jonka purkamisesta päätettiin joitain vuosia sitten. Talon tyhjenemisen ja purun välistä löytyi pieni aikaikkuna, joka mahdollistaa festivaalin tapahtumisen oikeassa elementtitalossa lähiön keskellä.

Tyhjentyneisiin asuntoihin toteutetaan visioita siitä, mitä lähiössä asuminen voisi tulevaisuudessa olla. Yhteistyökumppaneista LähiTapiola, Tikkurila, Tekes, Kekkilä ja Sokos Hotels ovat esillä omissa nimikkotiloissaan. Puustelli, Vallila Interior ja Forbo Flooring Systems esittelevät myös omia ratkaisujaan.

Viikon aikana järjestetään useita tapahtumia, joita järjestämässä ovat mm. Kansainvälisen designsäätiön Toimiva kaupunki -hanke, Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus, Vantaan kaupunki ja Asuinalueiden kehittämisohjelma. Työpajat, seminaarit ja muut tilaisuudet tuovat eri toimijoita yhteen rakentamaan uusia työkaluja lähiöiden uudistamiseen. Ne levitetään muun muassa videoiden muodossa yhteiseen käyttöön sekä festivaalin omalla että mediakumppani A-lehtien verkkosivustolla.

MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelma tekee suoraa lähetystä Lähiöfestivaalista perjantaiaamuna 14. elokuuta. Samana päivänä MTV järjestää Mikkolassa lähiöaiheisen yhteiskunnallisen keskustelun SuomiAreena Goes Lähiöfestivaali, joka lähetetään suorana MTV.fi:ssä. Festivaalille on avautunut sivusto ourhouse.fi (myös lähiöfestivaali.fi), joka täydentyy festivaalin kynnyksellä. Festivaalia voi seurata Twitterissä: @ourhouseFI (#lähiöfestivaali, #ourhouseFI) ja Facebookissa: Facebook.com/Momoliving

Lähiöfestivaali Our House on MOMOLIVING-tuotantoa.

Momokoti/Momoliving on 50-, 60- ja 70-luvun kodeille ja lähiöille omistautunut projekti, joka tuottaa mediasisältöjä, kirjoja (mm. MOMO – Koti elementissään, 2013 Siltala) ja tapahtumia sekä tekee tutkimuksia asumisesta. Taustalla olevan Egnahem Media Oy:n tuotantoja on tv-sarja Tehtävä lähiössä (esitetty Yle TV1- ja Teema-kanavilla 2010–11 ja 2014).

Lisätietoja ja kuvapyynnöt

Eero Lukin
comments powered by Disqus