Avaruusteknologiasta hyötyä myös Maassa

26.1.2015
Ilmatieteen laitoksen tutkija Timo Nikkanen on voittanut Euroopan avaruusjärjestö ESAn Down to Earth -kilpailun Suomen osuuden. Kilpailussa etsittiin uusia ideoita avaruusteknologian maanpäälliseen käyttöön.

Voittaneessa ehdotuksessa avaruustutkimusta varten kehitetty varmatoiminen instrumenttikontrolleri voisi ohjata mittalaitteita ääriolosuhteissa myös maan päällä. Alun perin kontrolleri kehitettiin Marsin paine- ja kosteusinstrumenttien mittaamiseen.

Palkinto luovutettiin Timo Nikkaselle 26. tammikuuta. Yksi palkintokriteereistä oli mm. teknologian siirtämisen tuottama kaupallinen tai yhteiskunnallinen arvo.

Suomen Down to Earth -kilpailun järjestivät Tekes ja Turku Science Park.

Lue lisää

Tekes koordinoi Suomen avaruustoimintaa. Space Finland -sivusto esittelee ajankohtaisia avaruuteen liittyviä asioita Suomessa ja maailmalla.

Kaj Nordgren
comments powered by Disqus