Suomalaiset yritykset tähtäävät taas Kiinaan Fudan iLab -ohjelman avulla

Erinomaiset kokemukset viime vuoden ohjelmasta saivat viisi suomalaista yritystä hakemaan jälleen kasvua ja uutta liiketoimintaa Kiinan markkinoilta.

Fudan iLab -ohjelmassa pk-yritykset voivat kehittää kansainvälisen liiketoiminnan osaamistaan arvostetun Shanghaissa sijaitsevan Fudanin bisneskoulun MBA-opiskelijoiden kanssa. Tammikuusta kesäkuuhun kestävän ohjelman aikana opiskelijat vierailevat yrityksissä Suomessa ja laativat liiketoimintasuunnitelman, joka julkistetaan kesäkuussa Shanghaissa. Tekes voi rahoittaa ohjelmaan osallistumisesta koituvia kuluja.

Tämän vuoden ohjelmaan pääsivät mukaan mm. sairaaloille muovituotteita valmistava Serres, kosmetiikkayritys Lumene, valmistavalle teollisuudelle 3D-simulointiohjelmistoa tarjoava Visual Components sekä Vallila Interior ja BioGTS.

Suuria odotuksia

Vallila Interior suunnittelee ja valmistaa kankaita ja muita tekstiilituotteita, mattoja ja tapetteja. Tuotteita myyvät sekä kotimaiset että ulkomaiset jälleenmyyjät. Vallila myös tarjoaa kokonaisvaltaisia sisustuspalveluita mm. hotelleille, toimistoille ja risteilyvarustamoille. Vientijohtaja Inkeri Mentzoni kertoo yrityksen etsivän fokusoidusti suurempia jälleenmyyntikanavia Vallilan omille tuotteille. Kiina vastaa tähän hyvin pelkän kokonsa puolesta ja pääsy Fudan iLabiin helpotti päätöstä kohdemarkkinasta, josta ei ole aiempaa kokemusta.

"Fudan iLab tuntuu erittäin käytännönläheiseltä ja opiskelijat sekä heidän ikäisensä voivat olla meille myös kohdemarkkina. Kun tarjoamme opiskelijatiimillemme hyvät lähtökohdat ja olemme tiiviisti mukana, he varmasti selvittävät intensiivisesti nimenomaan Vallilalle tärkeitä asioita uusille markkinoille pääsemiseksi. Meillä on suuret odotukset", hän kertoo.

BioGTS on bioenergiaratkaisujen ja energiatehokkaan rakentamisen asiantuntijayritys, joka on kehittänyt uudentyyppisen biokaasu- ja biodieselteknologiaan perustuvan biojalostamon. Sen avulla voidaan kustannustehokkaasti tuottaa jätteistä uusiutuvaa energiaa, liikenteen biopolttoaineita, kierrätysravinteita ja kemikaaleja. Konsepti on kehitetty erityisesti vientiä ja kehittyvien maiden markkinoita silmällä pitäen.

Kehitysjohtaja Annimari Lehtomäki kertoo, että BioGTS:ssä on mukana kiinalainen osakas, jonka kautta heillä on hyvät suhteet ja verkostot pohjoisen Kiinan alueella. Kaupallisia projekteja siellä on jo meneillään.

"Orgaanisen jätteen käsittelyn markkinat ovat kehittymässä nopeasti Kiinassa. Maassa on loppuvuodesta 2012 tullut voimaan uusi lainsäädäntö, jonka perusteella jätteenkeräys on muuttunut luvanvaraiseksi toiminnaksi, ja jätteenkeräys on siirtymässä pois pieniltä toimijoilta keskitettyihin luvanvaraisiin yksiköihin. Tämä edistää merkittävällä tavalla yrityksemme tuotteiden kysyntää Kiinassa."

"Fudan iLabista toivomme, että opiskelijat tekevät meille systemaattisen markkinakartoituksen yrityksemme biojalostamoteknologiaan liittyvästä markkinatilanteesta, potentiaalisista asiakkaista ja yhteistyökumppaneista. Sekä työstävät strategiaa tälle markkinalle tuloa varten", Lehtomäki sanoo.

"Aloitimme yhteistyön Fudan-yliopiston kanssa viime vuonna ja myös tuolloin ohjelmaan osallistui viisi yritystä. Ne olivat hyvin tyytyväisiä opiskelijoiden tasoon, joten päätimme heti jatkaa yhteistyötä", sanoo ohjelmasta Tekesissä vastaava Minh Lam.

Lue lisää

Lue myös: Kiina avautui iLab-ohjelman suomalaisyrityksille

Kaj Nordgren

comments powered by Disqus