SkillPixels: Peli ei opeta lapsia, vaan lapset opettavat peliä

14.5.2014
Yli 200 000 pelaajaa ympäri maailmaa on innostunut matematiikan opettamisesta omalle pelihahmolle suomalaisen Skillpixelsin tekemässä pelissä. Pitkälle kehitetyt hahmot toimivatkin lapsille tehokkaina porkkanoina pelata lisää – samalla kun he oppivat itse. SkillPixels viihtyy tällä hetkellä yli 15 App Storen opetus-kategorian lataussijoilla 1–3.

SkillPixels on tutkimuspainotteinen opetusteknologiayritys, jossa työskentelee 11 innovatiivista tekijää Espoossa ja Porissa. Vuonna 2011 perustetun yrityksen tavoite on selvä: tarjota lapsille uusia motivoivia ja hauskoja työkaluja oppimiseen.

"SkillPixelsin virtuaalikoulun tuotteet ja ratkaisut perustuvat tutkimukseen, joka on alkanut 2000-luvun alkupuolella. Teimme muun muassa empiiristä tutkimusta siitä, kuinka pelihahmon opettaminen on tehokkainta", SkillPixelsin perustaja ja johtava tutkija Harri Ketamo kertoo. Muun muassa vuoden tutkija -tittelillä palkittua Ketamoa kiinnostavat erityisesti tulosten mitattavuus. Tämä näkyy myös SkillPixelsin SmartKid Maths -pelissä, jonka käyttöliittymä itsessään kertoo vanhemmalle tai opettajalle lapsen kehittymisen matematiikassa.

"Analytiikka on tärkeä osa peliämme. Saamme lapsen pelissä tekemien ratkaisujen kautta tietoa siitä, mitä lapsi on oppinut ja mitä ei. Näiden tietojen pohjalta joko vanhemman tai opettajan on helpompi rohkaista lasta tarvittavan alueen kehittämiseen. Kuluvan vuoden aikana julkaisemme tiivistelmäilmoittajan, joka kertoo kouluista tutun Wilma-raportin tavoin lapsen kehityksestä", Ketamo paljastaa.

Kouluta oma hiiri matikkaneroksi!

SkillPixelsin lippulaiva on tabletti- ja mobiililaitteilla toimiva SmartKid Math -peli, jossa hiirihahmot ratkaisevat laskuja ja taistelevat pahoja kissoja vastaan. Jokaisella jyrsijällä on oma luonteensa, ja rikkaasta hahmovalikoimasta löytyy kaikille pelaajalle oma hiiri, jota haluaa opettaa.

"Koko konseptimme lähtökohta on, etteivät pelit opeta lapsia, vaan lapset opettavat peliä. Tämä malli edesauttaa muun muassa motivaatiota ja kannustaa ottamaan selvää. Peli myös pitää huolen siitä, että lapsen perustaidot ovat kunnossa ennen kuin pelissä voi edetä seuraavalle tasolle. Tämä on selkeä parannus verrattuna koulutusjärjestelmäämme, jossa voidaan edetä ilman, että asioita on todella opittu", Ketamo selventää ja korostaa etenkin aktiivista ja lapsesta lähtöisin olevaa tiedonhankintaa oppimisen tukena.

"Ennen pelihahmon opettamista, pitää lapsen ottaa selvää opetettavasta asiasta. Sitä kautta peliin saadaan mukaan myös sosiaalinen oppiminen. Lyhyesti sanottuna haluamme pelissämme yhdistää leikin, oppimisen ja itsenäisen tiedon selvityksen".

Tekesin avulla Suomen kotitalouksista kansainvälisiin vesiin

SkillPixelsin peliä voi ladata niin App Storen, Windows Marketplacen kuin Chrome Web Storen kautta. Tällä hetkellä yrityksen suurimman asiakaskunnan muodostavat kotitaloudet, mutta Ketamon mukaan SkillPixels ei kuitenkaan aio kauaa viipyä vain kuluttajamarkkinoilla. Tavoitteena on laajentaa asiakaskuntaa valtiolliseen kauppaan asti ja tähän on tarvittu tukea muun muassa Tekesiltä.

"Tekesin rahoituksen ja Oppimisratkaisut-ohjelman avulla olemme voineet keskittyä tuotekehitykseen, pilotointiin ja tuotteen käyttöönottoon", Ketamo kiittelee.

"Ohjelman kautta olemme saaneet apua tuotteen viemisessä kansainvälisille markkinoille. Nyt toivommekin, että ratkaisumme saisivat jalansijaa myös valtiollisen kaupan puolelle. Haluaisimme kasvattaa verkkokoulumme oppilasmäärän 200 000 oppilaasta kymmeniin miljooniin oppilaisiin".

Lisätietoja

www.skillpixels.com

Video: SkillPixels goes global with Tekes

www.tekes.fi/oppimisratkaisut

Teksti: SST Viestintä
Kuvat: Skillpixel, SST Viestintä

Pia Mörk

comments powered by Disqus