Puhelinkoppiyritys tähtää kansainväliseen kasvuun – mukaan tunnettu sijoittaja

15.9.2014
Äänieristävistä työtiloista tunnettu Framery teki 700 000 euron rahoituskierroksen yrityksen kasvun vauhdittamiseen.

Yritys tähtää kasvuun erityisesti Yhdysvaltojen markkinoilla. Framery on saanut hyvän jalansijan muun muassa Kalifornian Piilaaksossa, jossa yrityksen asiakkaisiin kuuluvat esimerkiksi Twitter ja muita suuria kansainvälisiä teknologiayrityksiä. Framery työllistää tällä hetkellä yli 10 henkilöä ja sen tuotteet valmistetaan Tampereella.

"Näen yrityksen vahvan kasvutarinan jatkuvan. Rakentamisen megatrendit puoltavat Frameryn kehitystä ja sijoitus mahdollistaa oikeiden investointien ja kehitystoimenpiteiden tekemisen. Huhut puhelinkoppien kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja", sanoo Kim Väisänen. Väisäsen osuus rahoituspaketista on 450 000 euroa. Väisänen kertoi tänä vuonna myyneensä tiedon hävitykseen erikoistuneen Blanccon.

Samaan aikaa Tekes myönsi Framery Oy:lle Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta. Rahoitus tähtää liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja sen tavoitteena on nopeuttaa olennaisesti lupaavimpien pienten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

Framery aikoo kiihdyttää erityisesti tuotteistustaan, toimitusketjuaan ja markkinointiaan.

”Rahoituspaketti antaa meille mahdollisuuden kehittyä laadukkaana yrityksenä ja vakiinnuttaa asemamme maailman parhaana äänieristävien puhelinkoppien toimittajana. Jokaisella yrityksellä on aina haasteita ja riittävä pääoma helpottaa erityisesti Frameryn kaltaista nuorta yritystä", sanoo Frameryn toimitusjohtaja Ossi Paija.

Framery on tähän mennessä avannut jälleenmyyntikanavia kolmelle mantereelle: Eurooppaan, USA:han ja Aasiaan. Jälleenmyyjiä on tällä hetkellä yli 30 paikassa.

Framery Oy on tamperelainen yritys, joka toimittaa korkean tason akustisia puhelinkoppeja ja hiljaisia tiloja avokonttoreihin ja julkisiin tiloihin. Yrityksen perusti vuonna 2010 Samu Hällfors ja Vesa-Matti Marjamäki.

Tekesin rahoitus startupeille

Josi Tikkanen
comments powered by Disqus