Öljyntorjunnassa paljon liiketoimintamahdollisuuksia myös arktisilla alueilla

11.12.2014
"Öljyntorjunta on arktisen cleantechin ydintä. Ilman riittävää öljyntorjuntaosaamista ja -valmiuksia ei arktisen alueen liiketoiminta voi kasvaa", kuvailee Tekesin Arktiset meret -ohjelman päällikkö Piia Moilanen. Tehokas öljyntorjunta tarvitsee esimerkiksi ajantasaista sää- ja jäätietoa sekä malleja joilla voidaan ennustaa öljylauttojen liikkumista.

Pieni start up -yritys EKO Harden Technologies tarjoaa orgaanisilla yhdisteillä kuten öljyllä saastuneisiin kohteisiin käsittelyteknologiaa ja palveluja. Yritys on päässyt tarjoamaan palveluitaan jo Norjan, Etelä-Amerikan ja Lähi-Idän suurille öljy-yhtiöille. EKO Hardenin patentoima menetelmä perustuu sähkökemiaan. Sen etuina on, että massojen vaihtoa ja kalliita koneinvestointeja ei tarvita. Asiakas maksaa saamastaan palvelusta, eli puhdistustuloksen mukaan. Liiketoimintamalli on asiakkaalle houkutteleva.

Öljyisiä maamassoja syntyy öljyn käsittelypaikoilla, kuten porauskohteissa. Tuotantoyhtiöt vastaavat öljyisen jätteen käsittelystä. Tuotantoyhtiöillä on aina oltava hyvät valmiudet öljyntorjuntaan.

"Yhteistyö öljyntorjunta-alalla globaalisti hyvin tunnetun Lamor Corporationin kanssa onkin avannut meille kiihdytyskaistan kansainvälistymiseen", kuvailee EKO Hardenin liiketoimintajohtaja Iisak Lusua. Yrityksen liikevaihdon odotetaan kymmenkertaistuvan vuonna 2015. Liiketoimintapotentiaali on suuri, pidemmällä aikavälillä miljardien eurojen luokkaa.

Lamor on yhteistyöhön tyytyväinen. Se on systemaattisesti laajentanut tarjontaansa öljyntorjunnan arvoverkossa. Liikevaihdosta tyypillisesti vain pieni osa syntyy itse öljyvahinkojen yhteydessä tapahtuvasta öljyntorjunnasta. Laventamalla tarjontaansa arvoverkossa myös palveluliiketoimintaan yrityksen markkinapotentiaali kasvaa ja kassavirtaa saadaan tasoitettua.

Lamorin tarjontaan kuuluu perinteisen öljyntorjuntalaiteliiketoiminnan lisäksi Soil & Water -yksikkö, joka tarjoaa palveluita ja laitteistoa niin maaperän, öljyisten massojen kuin teollisuuden jätevesien käsittelyyn. Lisäksi Lamor tarjoaa myös koulutusta ja konsultaatiota öljyvahinkoihin varautumisen ja puhdistamisen alueilla.

"Öljyisten massojen käsittely on merkittävä liiketoiminta-alue, jossa sähkökemiallisella menetelmällä on huomattava kilpailuetu," kuvailee myynti- ja kehitysjohtaja Mika Pirneskoski Lamorin Soil & Water -yksiköstä. Kilpailuetu kasvaa kylmillä alueilla, joissa maan mikrobitoiminta tai haihtuminen on erittäin hidasta ja logistiikka on haastavaa.

Suomessa hyvää merellistä cleantech-osaamista

"Jäissä tapahtuva öljyntorjunta on erikoisosaaminen, joka kääntää katseet tänne. Sen avulla voimme vivuttaa laajaa merellistä cleantech-osaamistamme maailmalle", sanoo Piia Moilanen.

Moilasen mukaan liiketoimintapotentiaalin suurin potentiaali on ennaltaehkäisyssä kuten navigointitiedon ja -järjestelmien kehittämisessä, turvallisen talvimerenkulun koulutuksessa sekä alusturvallisuudessa. Niissä Suomella on korkeatasoista kaupallistettavaa osaamista.

Lisätietoja

Piia Moilanen
Puh. 050 5577 748
piia.moilanen(at)tekes.fi

Iisak Lusua
Puh. 050 500 2373
iisak.lusua(at)ekoharden.fi

Mika Pirneskoski
Puh. 040 757 2151
mika.pirneskoski(at)lamor.com

Sanna Nuutila
comments powered by Disqus