Suomalainen teknologiaosaaminen kiinnostaa Intiaan rakennettavia älykaupunkeja

1.9.2014

Intian älykaupunkihankkeet ovat kiinnostuneet hyödyntämään suomalaista puhtaan teknologian osaamista ja kestävän kehityksen ratkaisuja.

Maan hiljattain valittu hallitus esitteli talousmenoarvionsa yhteydessä kunnianhimoisen aikomuksensa rakentaa maahan yli sata uuttaa älykaupunkia.

Vuosikymmeniä kestävään megaprojektiin tullaan tarvitsemaan osaamista useilla eri sektorilla, ja suomalaiset yritykset kiinnostavat jo nyt Intiassa etenkin teknologian saralla.

"Meitä kiinnostaa etenkin suomalaisen innovatiivisuuden valjastaminen
intialaiseen kontekstiin", kertoo Jagan Shah

"Suomi on hyvin tunnettu Intiassa puhtaan teknologian ja kännykkäosaamisensa ansiosta, joita molempia tullaan tarvitsemaan kaupungeissa", kertoo älykaupunkiprojektin johtaja Jagan Shah Intian National Insititute of Urban Affairsista, joka tulee valvomaan projektia.

"Meitä kiinnostaa etenkin suomalaisen innovatiivisuuden valjastaminen intialaiseen kontekstiin", Shah jatkaa.

Shahin mukaan Intian kaupungistuminen on kriisi, joka uhkaa kansakunnan hyvinvointia ellei siihen puututa.

Arviolta yli puolet maan 1.2 miljardista ihmisestä tulee asumaan kaupungeissa vuonna 2030 ja 2025 mennessä maassa on 30 kaupunkia, joissa on yli 10 miljoonaa asukasta.

"Aika on meitä vastaan koska kaupungistuminen tapahtuu vauhdilla. Lisäksi meidän tulee ottaa huomioon ilmastonmuutos, ja lisääntyvä väestönkasvu", hän sanoo.

Kaupungeista tehdään ympäristöystävällisiä kestävillä materiaaleilla, ne suunnitellaan energiankulutukseltaan vähäiseksi hyödyntämällä uusiutuvia energianlähteitä ja niiden keskeisenä ideana on ihmisiä ja yhteisöjä palveleva smart grid eli tietoa välittävä ja keräävä infrastruktuuri.

Suurin älykaupunkiklusteri rakennetaan Delhin ja Mumbain välille sijoittuvaan teollisuuskäytävään.

Suomalaisten yritysten rooli olisi Shahin mukaan joko  neuvonantajina tai teknologian tuottajina. Suomen julkisten sektorien ratkaisujen mallintaminen Intian ympäristöön kiinnostaa.

"Jos Suomessa kunnallinen taho on kehittänyt Intiaan skaalautuvan ratkaisun esimerkiksi jätehuollossa, niin totta kai meitä kiinnostaa yhteistyö", Shah sanoi.

Vientiasiantuntija Finpron hankkeet asian tiimoilta ovat vasta aluillaan, mutta Intiassa ryhdytään kartoittamaan sopivia projekteja.

"Pyrkimys on löytää pienempiä kokonaisuuksia mihin meillä olisi mahdollisuuksia päästä osalliseksi huomioiden suomalaisten yritysten koko", kertoo Leena Österberg Finpron Delhin toimistolta.

Intia haluaa valjastaa olemassa olevia kaupunkimalleja kuten Kiinan Tianjin – kaupunkia, jota on kutsuttu "tiedon kaupungiksi".  Singaporen hallitus on sitoutunut rakentamaan jo yhden kaupungin. Muita maita toivotaan mukaan.

"Miksipä ei Suomikin voisi ottaa yhtä tai kahta kaupunkia  omiksi hankkeekseen. Tulemme etsimään myös sopivia kaksoiskaupunkeja", Shah sanoo.

Teksti ja kuva: Pia Heikkilä, New Delhi

Eero Lukin
comments powered by Disqus