Huippuostajat- ja Sote-ohjelmien kiertue kurvaa Ouluun

28.8.2014
Tekesin keväällä Tampereelta startanneen Huippuostajat sekä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmien kiertueen seuraava pysähdyspaikka on syyskuun lopulla Oulussa. Hotelli-ravintola Lasaretissa käydään aamupäivän aikana lävitse sote-palveluiden tulevaisuuden haasteita, mahdollisuuksia ja kumppanuuksia sekä tilaajien että tuottajien näkökulmasta.

Puhujina ovat mm. Oulun kaupungin kehittämisjohtaja Sirkka-Liisa Olli sekä Otometri Oy:n toimitusjohtaja Manne Hannula.

Iltapäivällä aukeavalla Hanke- ja hankintaklinikalla Tekesin asiantuntijat sparraavat ja arvioivat sote-alalta markkinoita hakevien pk-yritysten innovaatioiden rahoitus- ja jatkokehitysmahdollisuuksia.

Huippuostajat-ohjelmassa vauhditetaan uusien innovaatioiden syntyä kehittämällä fiksuja hankintoja ja markkinoita. Tavoitteena on helpottaa etenkin pk-yritysten pääsyä markkinoille sekä parantaa julkisten palvelujen tuottavuutta ja vaikuttavuutta.

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalla tavoitellaan innovaatiotoiminnan avulla uudistuneita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Oulun tilaisuuden järjestelyistä vastaavat Tekesin Huippuostajat , Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä INKA (Innovatiiviset kaupungit) -ohjelmat.

Ilmoittaudu mukaan!

comments powered by Disqus