Enevolle yksi vuoden suurimmista rahoituskierroksista

28.8.2014
Jätteenkeräystä optimoiva Enovo on kerännyt vajaan 6,1 miljoonan euron rahoituskierroksen. Tekes on vauhdittanut Enevoa Nuoret innovatiiviset yritykset –rahoituksella.

Rahoituskierrokseen osallistuivat muun muassa saksalainen Earlybird, suomalainen yksityinen pääomasijoittaja Lifeline Ventures, Suomen valtion omistama Teollisuussijoitus, pääomasijoittamisen veteraanin Timothy Draperin Draper Associates ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Nyt kerätyllä rahoituksella Enevo kehittää palveluaan ja vahvistaa läsnäoloaan Pohjois-Amerikan ja Euroopan markkinoilla. Tämän lisäksi yritys pyrkii laajentumaan Lähi-itään ja Aasiaan.

Tekes on hyväksynyt Enevon Nuoret innovatiiviset yritykset –rahoituksen piiriin. Enevo on myös aktiivisesti mukana Tekesin Green Growth -ohjelmassa.

”Mullistaa alansa kuten Uber”

Enevon One on palvelu, joka optimoi jätteen keräyksen mittaamalla jäteastioiden täyttöasteen. Roskakoreissa olevat sensorit lähettävät tietoa Enevon järjestelmään, jonka perusteella ohjelma laskee järkevimmän keräysreitin. Enevon mukaan yrityksen asiakkaat ovat saavuttaneet järjestelmällä jopa 50 prosentin säästöt.

“Yhdistämällä sensorien keräämää tietoa, ennakoivaa analyysia ja optimointialgoritmia voimme päätellä parhaan astiakoon, reitit ja aikataulut. Tämä ei koske vain keräystä vaan myös esimerkiksi öljyn, dieselin ja pellettien toimituksia”, sanoo Enevon toinen perustaja ja toimitusjohtaja Fredrik Kekäläinen.

Enevon sensoreita on käytössä jo tuhansia 25 maassa.

“Enevo on tunnistanut suurta tehottomuutta vanhanaikaisella valtavalla toimialalla, jota teknologia ei ole vielä muuttanut. Uskomme, että jätteiden käsittely on valmis disruptioon. Enevo on muuttamassa koko jätteen keruun samalla tavalla kuin Uber muutti taksitoimialan ja Airbnb hotellit”, sijoittaja Timothy Draper sanoo.

Tekesin rahoitus startupeille

Uutinen Enevosta 31.3.2014: Kaikuluotain roskiksessa säästää luontoa ja rahaa

Josi Tikkanen
comments powered by Disqus