16 suomalaista pk-yritystä hakee taas vauhtia Yhdysvaltain markkinoilta

6.5.2014
Tekesin ja yhden maailman arvostetuimman bisneskoulun Global Access Programissa pk-yritykset selvittävät kannattaako Yhdysvaltoihin lähteä vai ei. Vai mennäkö jonnekin muualle?

GAP-ohjelmassa Kalifornian yliopiston Anderson School of Managementin työelämässä jo kokeneet MBA-opiskelijat tekevät pk-yrityksille kattavan liiketoimintaselvityksen Yhdysvaltain markkinoilta. Koulu on listattu vuodesta toiseen maailman parhaiden bisneskoulujen joukkoon.

Viime vuoden tapaan Suomesta hyväksyttiin mukaan eniten yrityksiä yksittäisestä maasta, 16 kappaletta. Hakijayrityksiä oli kaksinkertainen määrä. Yhteensä yrityksiä on GAP 2014:ssa mukana 54. Myös Ruotsi on ensi kertaa mukana GAP-ohjelmassa kolmella yrityksellä.

Ensimmäistä kertaa GAPiin osallistuva tamperelainen Primoceler kehittää laserhitsausmenetelmää, jolla suojataan herkkiä elektronisia komponentteja. Esimerkkejä näistä ovat ihmiskehoon asennettavat aktiiviset implantit ja avaruusteknologia. Euroopan avaruusjärjestö ESA esimerkiksi suojaa Primocelerin teknologialla satelliittiensa kriittisiä mikropiirejä.

"Olemme ainoita maailmassa, jotka tekevät laseravusteista mikrohitsausta lasiin. Muita liitosmenetelmiä on toki olemassa, kuten fuusiobondaus, laser frit welding sekä erilaiset liimat ja teipit. Kilpailevissa tekniikoissa on kuitenkin aina jokin lisäaine mukana tai valmistusprosessissa käytetään erittäin korkeaa lämpötilaa. Herkät komponentit tuhoutuvat useimmiten lämmössä ja lisäaineet laskevat koko paketin luotettavuutta", kertoo toimitusjohtaja Ville Hevonkorpi.

GAP-ohjelmasta yritys kuuli mm. toisilta yrityksiltä ja odottaa saavansa näkemystä siihen, miten laajentuminen Yhdysvaltoihin pitää käytännössä tehdä.

"Toimimme tällä hetkellä pääosin Euroopassa, mutta potentiaalisia asiakkaita on Yhdysvalloissa huomattavasti enemmän. Haluamme lähestyä heitä oikealla tavalla."

Kasvu USAssa jatkuu – seuraavaksi muualle maailmaan

Helsinkiläinen käyttäjäkokemuksen kehittämiseen ja palvelumuotoiluun erikoistunut Idean on osallistunut GAP-ohjelmaan aiemminkin. Kasvu Yhdysvalloissa on ollut hurjaa.

"Meidän alun perin Piilaaksoon lähtenyt neljän hengen tiimimme on kasvanut jo 50 työntekijään siellä ja Austinissa Teksasissa ja kasvaa koko ajan. Viemme Yhdysvaltoihin suomalaista mobiilikäyttöliittymäsuunnittelua ja pyrimme tuomaan Suomeen sikäläistä palvelumuotoilun osaamista", sanoo perustaja Niko Frilander.

Viime kerralla Idean sai GAPista markkinaselvityksen, jossa arvioitiin yrityksen liiketoimintamallia ja omaa näkemystä USAsta. Lähtö sinne on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi.

"Nyt haemme entistä laajempaa markkinakuvaa USAsta sekä erityisesti globaaleilta markkinoilta. Meillä on avautunut ja avautumassa todella mielenkiintoisia yhteistyökuvioita ja asiakkuuksia, jotka edellyttävät globaalia lähestymistapaa."

Tämän vuoden GAP-ohjelmassa mukana olevat suomalaiset yritykset:

  • Cesim Oy
  • Delfoi Oy
  • Framery Oy
  • Oy Galvatek Ab
  • Gemic Oy
  • Good Sign Oy
  • Oy MUSH Ltd
  • Idean Oy
  • Magisso Oy
  • Merus Power Dynamics Oy
  • Primoceler Oy
  • RemoteA Oy
  • Simosol Oy
  • Surma Oy
  • Vividworks Oy
  • Optomed Oy

Lue lisää

Kuva: Primoceler

Kaj Nordgren

comments powered by Disqus