Venäläinen törsää lapsiin, vapaa-aikaan ja terveyteen

Team Finland -verkoston tuoreen selvityksen mukaan kiireiset venäläisperheet käyttävät jopa neljä kertaa enemmän rahaa lapsiinsa kuin suomalaiset. Suomalaisyrityksille venäläisen keskiluokan kulutushalut lapsiin, lomiin ja terveyteen avaavat uusia mahdollisuuksia. Palveluista keskustellaan kiihkeästi nettisivustoilla ja sinne on nyt suomalaisilla kiire.

– Suurin ero suomalaisiin verrattuna on venäläisperheiden panostukset lapsiin. Venäläisperheet käyttävät moninkertaisen summan rahaa lastensa hemmotteluun, terveyteen ja koulutukseen suomalaisiin verrattuna, kertoo Finpron Pietarin vientikeskuksen päällikkö Kirsi-Maarit Poljatschenko.

– Kärjistetysti sanoen rahaa on, mutta vähemmän aikaa käyttää sitä. Arjessa venäläiset tekevät pidemmän päivän töissä ja istuvat tämän päälle helposti kaksikin tuntia suuntaansa ruuhkassa. Lasten kanssa ehditään viettää vähän aikaa arjessa, joten vapaa-aikaan halutaan panostaa, Poljatschenko sanoo.

Team Finland -verkostossa toimivat Finpron ja Tekesin asiantuntijat selvittivät Venäjän kasvavan keskiluokan kulutustottumuksia. Tutkimuksessa haastateltiin 1 300 venäläisperhettä, jotka käyttävät keskimäärin 52 000 euroa vuodessa. Viiden vuoden päästä pelkästään Pietarissa ja Moskovassa keskiluokkaan arvioidaan kuuluvan 20 miljoona venäläistä.

– Lapsiin panostamisen taustalla vaikuttaa myös halu tarjota lapsille mahdollisuuksia, joita vanhemmilla ei ollut sekä epäluottamus julkisiin palveluihin. Yksi esimerkki on opiskelu ulkomailla ja kielten opiskelu. Venäjällä luotetaan siihen, että suomalainen koulutus on käytännönläheistä ja tarjoaa parempia työelämätaitoja.

Finland on venäläisille edelleen Funland

– Loma on venäläisperheen vuoden odotetuin hetki, johon panostetaan paljon. Lomaan varataan reilusti rahaa ja ne myös halutaan käyttää – inflaatio ei kannusta säästämään. Venäläiset ovat Suomen matkallaan myös kiinnostuneita hoitamaan terveyttään ja mikseivät myös kouluttautumaan. Esimerkiksi käytännön englannin kielikurssi yhdistettynä lomaan olisi oivallinen kiireiselle keskiluokkalaiselle venäläiselle aikuiselle. Vanhemmat saattaisivat kiinnostua lasten kielikursseista lomakeskuksessa järvimaisemassa, tärkeää on että koko perheelle löytyy tekemistä, Poljatschenko arvioi.

Venäläisten terveysintoa selittää heikko rahallinen korvaus sairauspoissaoloista, jonka johdosta venäläiset panostavat ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja lääkkeisiin. Lomaan voidaan yhdistää terveyspalveluita tai käynti plastiikkakirurgilla.

– Lapset ovat loman tähtiä. Heitä hemmotellaan kaikin tavoin ostamalla kulutustavaroita ja erilaisia elämyspalveluita. Esimerkiksi Heureka ja liikuntapuisto HopLop ovat suosittuja palveluita, koska sellaisia ei Venäjällä ole.

Terveys on tärkein ruokatrendi

– Ruuan alkuperää katsotaan tarkasti. Venäläiset eivät halua lähiruokaa, koska he eivät luota paikallisten elintarvikkeiden valmistajiin. Suomalainen ruoka nauttii Venäjällä hyvää mainetta, ja tutkimuksen mukaan sillä on erinomaisia mahdollisuuksia Venäjällä. Lastenruokien koostumus kiinnostaa ja odottavien äitien ravintotarpeet ja hyvinvointi tiedostetaan voimakkaasti. Tuntuu siltä, että pietarilaiselle perheelle suomalainen ruoka on arvostettua lähiruokaa. Moskovassa markkinointia tarvitaan lisää, koska kilpailu on kovempaa, Poljatschenko sanoo.

Terveystietoiset kuluttajat kiinnittävät intohimoisesti huomiota ruuan ainesosiin, kuten rasva- ja sokerimääriin. Erityisesti terveellinen pikaruoka kiinnostaa venäläisiä, jotka haluavat pysyä hyvässä kunnossa, mutta joilla ei ole aikaa kokata.

Yhteystiedot

Kirsi-Maarit Poljatschenko, vientikeskuksen päällikkö, Pietari, Finpro
puh. +358 20 4695 855
kirsi-maarit.poljatschenko(at)finpro.fi

Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro
puh. +358 40 5121 375
outi.torniainen(at)finpro.fi

 

comments powered by Disqus