Terveysalan tutkimus ja innovaatiot kasvuun yhteisellä toimintaohjelmalla

Terveysala on maailman nopeimmin kasvavia toimialoja. Suomessa alalla on erittäin vankkaa osaamista, jota voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Ministeriöt ja terveysalan toimijat valmistelevat yhteistä kasvustrategiaa ja toimintaohjelmaa.

Terveysalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiaa valmistelemaan on perustettu valmisteluryhmä, jossa on työ- ja elinkeinoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, Tekesin ja Suomen Akatemian edustajat. Valmistelutyötä avustamaan kootaan laajapohjainen asiantuntijaryhmä. Valmisteluryhmän tavoitteena on esitellä alustava strategia lokakuussa sidosryhmille ja vuodenvaihteessa tutkimus- ja innovaationeuvostolle. Yhteistyö tähtää strategisesti tärkeiden valintojen määrittelyyn ja resurssien koordinoimiseen näiden valintojen toimeenpanossa.

Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyistä osaamista ja kehitysmahdollisuuksia esimerkiksi terveysteknologiassa, lääketieteellisessä tutkimuksessa, yksilöllistetyssä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä terveysalan palveluinnovaatioissa. Samoin Suomen hyvät rekisterit, perustettavat biopankit ja mittavat tietovarannot tarjoavat kasvavia hyödyntämismahdollisuuksia. Biotieteiden tutkimusedellytyksiä on pitkäjänteisesti vahvistettu julkisella sektorilla, ja alan yritystoimintaan on panostettu. Sektorien sisäinen ja välinen yhteistyö on nyt mahdollista nostaa uudelle tasolle.

Suomi panostaa vuosittain 300−400 miljoona euroa julkisia varoja terveysalan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2012 teettämän selvityksen mukaan terveysteknologia- ja lääketutkimusalojen yksityinen tutkimustoiminta olisi kasvatettavissa kaksi- ja puolikertaiseksi vuoteen 2020 mennessä. Selvitys kannustaa myös aktiivisesti houkuttelemaan terveysalan ulkomaisia sijoituksia ja kansainvälistä tutkimustoimintaa, joista Suomi voisi hyötyä. Terveysalan korkeakoulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoiminta toteutuu lähellä palveluiden käyttäjiä. Siksi tulokset hyödyttävät nopeasti myös suomalaisen terveydenhuollon potilaita.

Kasvustrategian valmistelua koordinoi em. selvityksen laatinut asianajaja Mikko Alkio Avance Asianajotoimisto Oy:stä, ja hän toimii samalla valmisteluryhmän puheenjohtajana. Valmisteluryhmän varapuheenjohtajana toimii johtaja Minna Hendolin Tekesistä ja jäseninä teollisuusneuvos Petri Lehto työ- ja elinkeinoministeriöstä, johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä, opetusneuvos Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä ylijohtaja Marja Makarow Suomen Akatemiasta.

Lisätietoja

Valmisteluryhmän puheenjohtaja: asianajaja Mikko Alkio
Avance Asianajotoimisto Oy
Puh. 050 413 5502

Valmisteluryhmän varapuheenjohtaja: johtaja Minna Hendolin
Tekes
Puh. 050 5577 665

TEM-raportti 33/2012 "Terveysteknologia ja lääketutkimus Suomen kasvun tukijalkana" on luettavissa TEM:n verkkosivuilla

 

comments powered by Disqus