Tekes-asiakkaille Millennium-tunnustuspalkinnot

22.10.2013
Tekes-asiakkaat Glykos Finland Oy ja Jolla Oy saivat Millennium-tunnustuspalkinnot.

Tekniikan Akatemia TAF  jakaa Millennium Distinction Awards -tunnustuspalkinnot kahdelle suomalaiselle tutkijalle ja kahdelle yritykselle vuoden 2012 Millennium-teknologiapalkinnon voittajien aloilta.

Kantasolututkimuksesta palkitaan erikoistutkija Riikka Lund Turun Biotekniikan keskuksesta sekä helsinkiläinen bioalan yritys Glykos Finland Oy. Avoimen lähdekoodin alueelta palkitaan professori Matti Rossi Aalto-yliopistosta sekä älypuhelinyhtiö Jolla Oy.

Glykos Finland Oy on helsinkiläinen bioalan yritys, joka on perustettu vuonna 2004. Glykosin asiakaskunta koostuu suurista lääketeollisuuden yrityksistä. Yritys palkittiin tänä vuonna BioFinland -palkinnolla. Viime vuonna Glykoksen liikevaihto oli 5,7 miljoonaa euroa ja tulos voitollinen. Glykos Finland on saanut muun muassa Tekesin Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta.

Myös kännykkäyhtiö Jolla on Tekesin asiakas. Nokian Meego-käyttöjärjestelmän ympärille rakentunut yritys aikoo julkaista ensimmäisen kännykkänsä tänä vuonna. Yhtiö on kertonut, että sen tavoitteena on saada uudelleen nimetty ja avoimeen lähdekoodiin perustuva Sailfish-käyttöjärjestelmä myös muiden valmistajien puhelimiin.

Tekniikan Akatemia jakaa joka toinen vuosi Millennium Distinction Awards -tunnustuspalkinnot suomalaisille huippututkijoille ja kasvuyrityksille, joiden tutkimus- ja toimialat liittyvät edellisen vuoden Millennium-teknologiapalkinnon voittajan alaan. Akateeminen tunnustuspalkinto annetaan uransa aktiivivaiheessa oleville henkilöille.

Varsinaiset Millennium-palkinnot jaetaan seuraavan kerran vuonna 2014.

Josi Tikkanen

comments powered by Disqus