Pekka Soini tuo Tekesiin lisää kansainvälisyyttä, asiakaslähtöisyyttä ja nopeutta

DI Pekka Soini (52) aloittaa Tekesin pääjohtajana 1.9.2012. Mukanaan hän tuo yritysmaailman näkökulmaa ja kansainvälistymisen vankkaa kokemusta.

"Tekesin pääjohtajana pääsen hyödyntämään kokemustani kansainvälisen konsernin johtotehtävistä suomalaisten yritysten ja tutkimusympäristön hyväksi. Nokian verkkoliiketoiminnan kehityksessä olen käynyt läpi kansainvälistymisen stepit ensiaskeleista lähtien. Uskon, että osaamisestani ja kokemuksestani on paljon hyötyä tehtävässäni Tekesin johdossa", Pekka Soini sanoo.

Kansainvälistyminen on yksi niistä asioista, joita hän haluaa lisätä Tekesin toimikentällä. Sen rinnalla hän haluaa toimintaan lisää asiakaslähtöisyyttä ja nopeutta.

"Kansainvälistymisen edistämiseksi Tekes voi esimerkiksi laajentaa Global Access -ohjelmaa, jossa ulkomaille laajentumista tavoitteleville yrityksille tarjotaan täsmävalmennusta ulkomaisten huippujen avulla", Pekka Soini kuvailee.

"Asiakaslähtöinen ajattelu merkitsee yrityksen tilanteen ja tarpeiden kokonaisvaltaista tarkastelua. Vaikka Tekes on projektirahoittaja, on tärkeää keskustella yrityksen tutkimus- ja kehitysjohdon kanssa yrityksen kokonaistarpeista. Tekes onkin jo edennyt hyvän matkaa tähän suuntaan, joten tästä on hyvä jatkaa", Soini sanoo.

"Nopeudessa haluan saada rahoitushakemusten käsittelyajat lyhyemmiksi, raportoinnin tehokkaammaksi ja kaikki palvelut sähköisiksi. Tässäkin asiassa Tekes on jo edennyt hyvään suuntaan ja esimerkiksi tämän vuoden alkupuoliskolla käsittelyaikoja on saatu lyhennettyä", Pekka Soini kertoo.

Pekka Soini siirtyy Tekesiin Nokia Siemens Networksin Suomen maajohtajan ja globaalin kehitysjohtajan tehtävistä. Tätä ennen hän on toiminut muun muassa Nokia Siemens Networksin strategian kehitysjohtajana, Nokia Telecommunicationsin liiketoimintayksiköiden ja systeemikehityksen vetäjänä sekä yrityksen myynti- ja markkinointijohtajana ja liiketoiminnan kehityspäällikkönä Yhdysvalloissa. Hänellä on yli 20 vuoden monipuolinen kokemus globaalisti toimivan yrityksen kansainvälistymisestä, erilaisista johtotehtävistä sekä vahva yrityskokemus ja -tuntemus.

Tekesin nykyinen pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara jää eläkkeelle syyskuun alusta.

Pekka Soini Tekesin pääjohtajaksi

comments powered by Disqus