Oululaisyritys hyödyntää puheentunnistusta pelissään

16.12.2013
Puheentunnistusteknologiaa on hyödynnetty pelimaailmassa yllättävän vähän. Peliyritys Havina Productions yhdistää pelaamisen ja puheentunnistusteknologian kielten opiskeluun.

Idea puheella ohjattavasta kielipelistä syntyi, kun IT-alan pyörteissä työttömiksi jääneet kielitieteilijät ja sovelluskehittäjät hakeutuivat yhdessä pelialan koulutukseen. Havina tähtää kielipelillään kotimaan markkinoiden lisäksi Aasiaan, jossa sekä pelillisen että digitaalisen opiskelun markkinat ovat voimakkaassa kasvussa.

Yritys voitti oman sarjansa Midnight Pitch Fest -startup-tapahtumassa Oulussa viime elokuussa.

"Puheentunnistustekniikka on viimein sillä tasolla, että pystymme tarjoamaan mahdollisuuden keskustelunomaiseen kielten oppimiseen verkko-oppimisympäristön avulla. Opiskelija pystyy harjoittelemaan vieraan kielen puhumista omassa rauhassa ja rohkaistua sujuvaksi kommunikoijaksi ohjelman avulla", toimitusjohtaja Riitta Annala kertoo.

"Lisäksi opiskelijan motivoiminen opintojen jatkamiseen pelin keinoin on helppoa. Oman pistetilin kasvattaminen ja muiden oppijoiden kanssa kilpaileminen vie eteenpäin pelissä, ja oppiminen tulee sivutuotteena."

Lue lisää

Kaj Nordgren

comments powered by Disqus