NIY-yritys Visedolle suuri rahoituskierros

16.12.2013
Sähköisiä voimansiirtojärjestelmiä kehittävä Visedo on saanut neljän miljoonan euron pääomasijoituksen Teollisuussijoitukselta ja yhtiön aiemmilta omistajilta Power Fund II:lta ja Sinituotteelta.

Visedo on saanut rahoitusta myös Tekesiltä. Parhaillaan yritys saa Nuoret innovatiiviset yritykset -rahoitusta. Rahoituksen tavoitteena on nopeuttaa olennaisesti lupaavimpien pienten yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

Vuonna 2009 perustettu Visedo Oy kehittää ja valmistaa sähköisiä voimansiirtojärjestelmiä työkoneisiin, linja-autoihin ja erityisratkaisuihin. Teknologia mahdollistaa polttomoottorin ja sähköisen voimansiirron yhdistämisen hybridiratkaisuksi, jolloin saavutetaan alhaisempi polttoaineenkulutus, pienemmät päästöt ja parempi käytettävyys. Pääomasijoitus vauhdittaa yhtiön kansainvälistä kasvua. 

Hybriditeknologian markkina-ajureita ovat polttoaineen kulutuksen vähentäminen sekä kiristyvä regulaatio, joka ohjaa vähäpäästöisempiin ratkaisuihin. Yhtiön merkittävimmän liiketoiminta-alueen muodostaa hybridityökone-segmentti, jossa voimansiirtomarkkinan arvioidaan saavuttavan globaalisti miljardin euron tason kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä.

”Visedon liikevaihto on kasvanut viime vuosina 100 prosentin vuosivauhdilla. Sen vahvuudet ovat voimansiirtotekniikan osaaminen, nuoreksi yhtiöksi merkittävät asiakkuudet ja kansainvälinen potentiaali. Yhtiö hyödyntää ratkaisuissaan suomalaisille perinteisesti vahvaa koneteollisuus- ja ohjelmistosuunnitteluosaamista. Haluamme olla rahoittamassa Visedon kaltaisten cleantech-yritysten nopeaa kansainvälistä kasvua,” sanoo sijoituspäällikkö Jussi Sainiemi Teollisuussijoituksesta.
 
Yhtiön pääkonttori ja kokoonpanolinja sijaitsevat Lappeenrannassa, ja sillä on myyntikonttori Saksassa. Yhtiö työllistää 18 henkilöä ja arvioi vuoden 2013 liikevaihdon olevan noin miljoona euroa, myynnin suuntautuessa pääosin vientiin. Visedon suurimmat omistajat rahoituskierroksen jälkeen ovat Power Fund II, Semikron, Sinituote ja Teollisuussijoitus.

Josi Tikkanen

comments powered by Disqus