Markkinointihenkisimmäksi insinööriksi 2013 valittiin Jari Elamo

3.10.2013
Suomen markkinointihenkisin insinööri -kilpailun voitti Helkama Velox Oy:n toimitusjohtaja Jari Elamo. Voiton ratkaisivat Elamon vahva kuluttajabisnesosaaminen sekä toimenpiteet työpaikkojen säilyttämiseksi Suomessa.

Tuomaristo vaikuttui Elamon syvälle luotaavasta kuluttajaymmärryksestä. Elamo on rakentanut Helkama-pyöristä vahvan, kansainvälisille markkinoille suunnatun kuluttajabrändin ja samalla osoittanut, että "Made in Finland" on myyntivaltti. Elamo on myös siirtänyt Helkaman polkupyörien valmistusta Taiwanista takaisin Suomeen.

"Jari Elamo on mitä mainioin esimerkki kädet rasvassa työtä tekevästä markkinointihenkisestä insinööristä. Kuten Helkama-pyöriltä, Elamolta puuttuu pakki – eteenpäin on menty. Jopon valmistus palasi Taiwanista kotimaahan ja lähti sitä kautta maailmalle", sanoo tuomariston puheenjohtaja Eka Ruola.

Elamon lisäksi neljän parhaan joukkoon ylsivät markkinointijohtaja Timo Annala; Fujitsu Finland Oy, toimitusjohtaja; yrittäjä ja toimitusjohtaja Reijo Karppinen; Dynaset Oy sekä siltaryhmän päällikkö Janne Wuorenjuuri; VR Track Oy.

Suomen Markkinointiviestinnän Toimistojen Liiton MTL ry:n järjestämään kilpailuun osallistui kaikkiaan 20 diplomi-insinööriä tai insinööriä. Tekes oli yksi kilpailun yhteistyökumppaneista. Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö lahjoitti voittajalle annetun 10 000 euron palkinnon.

www.mtl.fi  

comments powered by Disqus