Pelastetaan duunit kuvaa kotimaisten yritysten kamppailua globaalissa kilpailutilanteessa

9.12.2013
Duunipaikat ovat nyt vaarassa niin monessa suomalaisessa teollisuusyrityksessä, että jos tilanne ei parane, seuraukset raapaisevat meitä kaikkia.

Tammikuussa alkava monimediainen Pelastetaan duunit –hanke kuvaa kotimaisten esimerkkiyritysten kautta muutoksia, joita yrityksen toiminnassa vaaditaan, että ne selviytyisivät paremmin. Televisio- ja radio-ohjelmissa pääsevät esiin sekä yritysten johto että henkilöstö ympäri Suomea. Mitä työpaikoilla voidaan tehdä, mikä on yrittäjän vastuulla ja mitä työntekijät voivat tehdä? Maailman tilanne pakottaa muuttumaan. Pelastetaan duunit seuraa yhden teollisuuden alan, teknologiateollisuuden, yritysten taivalta muutoksessa.

Pelastetaan duunit on Yleisradion, suomalaisen teollisuuden ja työntekijöiden yhteishanke. Mukana Ylen lisäksi ovat Teknologiateollisuus ry, Metallityöväen Liitto ry ja Sitra.

Seuraa tv-sarjaa                             

Yle TV1
7.1. – 16.1.2014 tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 20.00

Pelastetaan duunit -hankkeen tv-sarjassa neljä teollisuusyritystä kamppailee selviytyäkseen murroksesta voittajina. Onnistuuko uupuva yrittäjä löytämään itselleen apuvoimaa ajoissa? Saako konsultti tsempattua myyntitiimiin puhtia leluilla leikittämällä? Suostuuko sukupolvenvaihdosta tekevä yrittäjä siirtämään Jaguarinsa keskeltä pihaa sivummalle? Kansainvälistymisen tarinaa kerrotaan kaasualan messuilla Pietarissa ja vatsatanssijan kainalossa Turkissa.

Kuuntele radiosta

Yle Radio Suomi
9.1. – 17.4.2014 torstaisin klo 19.06, uusinta sunnuntaisin klo 23.00

Miten yritykset pitävät huolen, että ne säilyvät elinkelpoisina kiristyvillä markkinoilla? Miten ne hallitsevat alituisen muutoksen? Tätä pohditaan Pelastetaan duunit –radio-ohjelmassa eri teemojen kautta; muun muassa tuotekehityksen, talouden kohentamisen ja markkinoinnin sekä johdon ja henkilöstön yhteistyön kautta.

Mukana on 14 yritystä eri puolilta maata. Pelastetaan duunit –radio-ohjelma seuraa näiden yritysten pyrkimyksiä - miten selviytyä ja parantaa asemiaan kiristyvillä markkinoilla.

comments powered by Disqus