Palvelujen sähköistämisellä miljoonia kunnille ja yrityksille

Kunnissa ei ole varaa entiseen toimintamalliin, vaan on saatava aikaan vähemmällä enemmän. Kuntapalvelujen sähköistämisellä on saatavissa satojen miljoonien säästöt, sujuvampi arki kuntalaisille ja työtä yrityksille. Mikkeli haastaa yritykset arjen digitaalisten palvelujen kehittämiseen ja avoimeen yhteistyöhön.

Kuntasektori on digitaalisten palvelujen kehittämisessä jälkijunassa. Ikääntyminen, uudet energia- ja ympäristöratkaisut sekä globaalius vaativat kunnilta nopeita ratkaisuja ja laajempaa yhteistyötä, sillä varaa entisenlaiseen toimintaan ei ole.

"Digitaaliset palvelut säästävät sekä kunnan että kuntalaisen aikaa, rahaa ja henkilöresursseja. Niiden avulla helpotetaan kuntalaisen arkea ja asioiden sujuvaa hoitamista, asumista, liikkumista ja turvallisuutta," kertoo Mikkelin kaupungin ohjelmajohtaja Juha Ropponen. Ropponen vetää LUPAUS 2016 -ohjelmaa, jonka avulla Mikkelistä kehitetään digitaalinen avoin kaupunki.

Tulevaisuudessa kuntalaiset saavat hoitaa asiansa digitaalisesti silloin ja siellä, kun se parhaiten itselle sopii. Henkilökohtaista palvelua tarjotaan niille, joilla ei ole mahdollisuutta tai taitoa digitaalisten palvelujen käyttöön. "Tanskassa vastaava muutos on tehty ja kuntalaiset ovat tyytyväisiä. Saatavat säästöt ovat kuntatasolla yllättävän suuret. Sähköinen palvelu maksaa kunnalle vajaat 4 % siitä mitä henkilökohtainen palvelu. Myös ajan säästö on huomattava", jatkaa Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja Soile Kuitunen.

Pelkkä sähköisten palvelujen päälle liimaus ei riitä, vaan kunnan toimintatavat on muutettava samalla kertaa. "Tämä vaatii uudelleen ajattelua, kykyä ja rohkeutta kyseenalaistaa ja toimia. Siihen olemme Mikkelissä valmiita, sillä tähtäämme Suomen ensimmäiseksi digitaaliseksi kaupungiksi", kertoo Kuitunen, joka vetää kansallisen tason innovatiivisten hankintojen pilottihanketta.

Mikkeli haastaa yritykset mukaan avoimeen yhteistyöhön

Kuntapalvelujen digitalisoiminen tuo yrityksille miljoonien liiketoimintamahdollisuudet ja uutta työtä ICT-alan ammattilaisille ja palvelunkehittäjille. Onnistumiseen tarvitaan kehittämiskumppanuutta, yhteistyötä, erilaisen osaamisen yhdistämistä ja uudenlaista tapaa toimia.

Mikkelin Tekes-rahoitteisessa Smart City -hankkeessa innovatiivista hankintaa tehdään uudella tavalla. Yritykset haastetaan mukaan kehittämään arjen digitaalisia palveluja yhdessä kaupungin kanssa. Kaikille kiinnostuneille yrityksille avoimet työpajat pidetään Mikkelissä 19.9.2013 ja Helsingissä 5.9. ja 26.9 2013. Marraskuun alussa julkistetaan avoin kilpailu, johon kaikki halukkaat saavat osallistua. Ennakkoilmoitus avoimesta kilpailusta julkaistaan Hilmassa syyskuun alussa. Kaikki innovatiiviseen hankintaan liittyvät aineistot löytyvät osoitteesta: www.mikkelismartcity.blogspot.fi

 

Eero Lukin

comments powered by Disqus