Mikkeli haastaa kansalaiset ja yritykset valtakunnalliseen arkea helpottavien digitaalisten ratkaisujen kilpailuun

21.10.2013
Suomen ensimmäiseksi digitaaliseksi kaupungiksi tähtäävä Mikkeli on tarttunut kuntasektorin sähköistämisen haasteeseen. Digitaalisuudella haetaan kestävää kasvua ja hyvinvointia sekä asukkaille, yrityksille että ympäristölle ja huomattavia säästöjä kunnille. Uusia ideoita ja ratkaisuja etsitään kaikille avoimen kilpailun avulla. Samalla rikotaan totuttuja kuntahankintojen rajoja.

Kuntapalvelujen sähköistäminen on Suomessa jäänyt kehityksen jalkoihin, ja kuntalaiset joutuvat hoitamaan asioitaan vanhanaikaisella ja aikaa vievällä tavalla. Mikkelissä kuntapalvelujen digitalisoimista ei haluta tehdä järjestelmät ja tekniikka edellä vaan ihmisten tarpeiden kautta. ”Lapset ja nuoret ovat kasvaneet digimaailmassa. Yli 55-vuotiaistakin jo yhdeksän kymmenestä hoitaa pankkipalvelunsa netin kautta ja seitsemän kymmenestä etsii tietonsa ensisijaisesti netistä. Digitaaliset palvelut helpottavat arjen asiointia ja tuovat yhteisöllisyyttä ja turvaa kaikenikäisille. Nyt teemme kuntasektorilla muutosta, joka vastaa aikaan ja ihmisten arjen tarpeisiin”, kertoo Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja Soile Kuitunen.

Arkea helpottava digitaalisten ratkaisujen ideakilpailu on avoin kansalaisille ja yrityksille

Voisiko kaupungin asioita hoitaa sujuvammin ja fiksummin? Miten asiointi voisi olla sujuvampaa? Voisiko palveluja tuottaa uudella tavalla?

Mikkeli on julkistanut valtakunnallisen Arkea helpottavien digitaalisten ratkaisujen –kilpailun www.mikkeli.fi, johon sekä yksittäiset kansalaiset että yritykset voivat osallistua 21.10. – 15.11.2013.

Kansalaisten sarjassa haetaan pieniä tai suuria innovatiivisia digitaalisia ideoita, jotka helpottavat arkea tai parantavat tuottavuutta. Organisaatiosarjassa etsitään arkea helpottavia ja tuottavuutta parantavia digitaalisia ratkaisuja. Siihen voivat osallistua pienet ja suuret yritykset sekä yhteisöt kokoon katsomatta.

Samalla haastetaan kuntasektorin hankintatavat ja prosessit. ”Kuntahankinnoissa on tehty perinteisesti valmiit tarjouspyynnöt, joissa hankinnan rajat on määritelty tarkasti. Tämä tapa ei luo uutta, eikä sovi uuden ajan digimaailmaan. Kun käännämme kaupungin hankintatavan ylösalaisin, uudet ideat ja ratkaisut pääsevät paremmin esille.  Olemme haastaneet myös koko oman kaupunkimme henkilöstön miettimään uusia ideoita ja tapoja toimia”, jatkaa Kuitunen.

Innovatiivisen hankintatavan mukaan organisaatiot voivat toimia tuotekehitysrahaa saavina kehittämiskumppaneina tai kaupungin omien ostojen hankintakumppaneina. Suorahankintapiloteissa voi esittää myös idean siitä, mitä 10 000 eurolla saisi aikaan arjen helpottamiseksi ja kaupungin tuottavuuden lisäämiseksi.

Valtakunnallisesti merkittävä hanke parantaa kuntasektorin tuottavuutta

Kilpailun tavoitteena on löytää sekä innovatiivisia että tuottavia ideoita ja ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää myös muissa kunnissa. Näin koko Suomen kuntasektorilla voidaan saavuttaa huomattavia ajan ja rahan säästöjä ja parantaa elämän laatua.

Kilpailuun saatuja esityksiä sparraavat asiantuntijaryhmät Mikkelissä ja Helsingissä. Mikkelissä 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta kilpailuesitystä pääsee estradille 27.11. Stellan tähtitorilla.

Helsingin asiantuntijaryhmään kuuluvat Kitkaton Suomi -toimintaohjelman laatinut Pekka Ala-Pietilä, Forum Viriumin toimitusjohtaja Jarmo Eskelinen, Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen, Tampereen kaupungin konsernijohtaja Kari Kankaala, toimittaja Elina Keskitalo, Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Kari Jääskeläinen sekä Suomen Digitaalisen osaamiskeskuksen liiketoimintajohtaja Taina Tukiainen. Parhaiden ehdotusten tekijät esittelevät ideansa Helsingin Kiasmassa järjestettävässä palkintogaalassa 10.12.2012, jolloin myös voittajat julkistetaan. Tilaisuuden avaa kuntaministeri Henna Virkkunen.

Lisätietoja: Mikkelin kaupunki, kehitysjohtaja Soile Kuitunen, +358 44 7942010, soile.kuitunen@mikkeli.fi
Haastattelu- ja yhteydenottopyynnöt Susanna Keminen, susanna.keminen@mikkeli.fi ,  +358 50 311 7583
Arkea helpottavien digitaalisten ratkaisujen kilpailukutsu ja aineistot www.mikkeli.fi

comments powered by Disqus