Fiksu johtaja on avarakatseinen

29.10.2013

Niin kauan kuin maailma on ollut olemassa, se on muuttunut. Nykymaailma on aiempaa läpinäkyvämpi, liikkuvampi, nopeampi ja monimutkaisempi. Tämä kaikki vaikuttaa yritysten johtamiseen.

- Hyvä ja huono johtaminen erottuvat entistä selkeämmin.

Näin kiteyttää Aalto-yliopiston johtamisen ja organisaatioiden professori Janne Tienari, joka tuo tulevaisuuteen vankasti katselevan akateemisen näkemyksen Liideri – Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa -ohjelman johtoryhmään.

Tienari työskentelee tieteellisen tutkimuksen ja tulevaisuuden toivojen kanssa. Aalto-yliopisto kun kouluttaa tulevaisuuden johtajia. Lisäksi hänet tunnetaan toisena Z ja epäjohtaminen -kirjan kirjoittajana. Tienarilla on vähintään hyvä aavistus siitä, miltä tulevaisuus johtamisen näkökulmasta näyttää. Paikallaan on purkaa paikoin keinotekoista mielikuvaa siitä muutoksen aallosta, joka puheissa pyyhkäisee läpi organisaatioiden, kun nykynuoret astuvat työelämään.

Fakta on nimittäin se, että kaikki ihmiset ovat erilaisia – iästä riippumatta. Juju piileekin siinä, miten erilaisia ihmisiä johdetaan yhdessä organisaatioissa.

Facebook, WhatsApp ja Twitter muuttavat tapaa olla vuorovaikutuksessa

Väistämättä nuoret kuitenkin tuovat mukanaan jotain uutta. Sosiaalisen median myötä ihmisten tavat olla vuorovaikutuksessa keskenään saavat uusia muotoja. Organisaatioiden asettamat rajat vuorovaikutukselle eivät välttämättä päde. Periaatteessa mikä vain tieto voi vuotaa ulkopuolelle.

Mikromanageroinnin sijaan olennaista on johtaa keskustelua ja medioita. Ja tämä on jotain uutta. Johtajien kannattaa olla avoimia, keskustelevia ja kuuntelevia. Heidän pitää osoittaa, että he huomioivat ihmisten ajatukset, jatkavat niitä ja ottavat kantaa. Siis keskustelevat.

- Ennen kaikkea pitää toimia sillä tavalla, ettei tarvitse pelätä vuotoa organisaation ulkopuolelle. Fiksu johtaminen on keskustelun ja median kestävää, Tienari painottaa.

Myyttisistä sankarijohtajista joukkueen voittoon

Sankaritarinat ovat aina kiehtoneet, myös organisaatioissa ja ennen kaikkea mediassa. Käytännössä todellisuus yrityksissä on jotain ihan muuta.

- Se, miksi joku yritys menestyy tai sitten ei, on paljon monimutkaisempi juttu kuin yksittäisten sankarijohtajien panos. Tarinaan mahtuu monta tähteä, sillä menestys rakennetaan yhdessä.

Tienari onkin seurannut ilolla esimerkiksi viime aikoina peliteollisuuden ympärillä kuhissutta keskustelua, jossa tunnustuksen saa ihan koko tiimi. Media haluaisi nostaa yksittäisiä sankareita jalustalle, mutta nämä kaverit itse puhuvat joukosta ihmisiä. Paras tulos kun tehdään merkityksellisellä yhdessä tekemisellä. Mutta sillä pitää olla selkeä päämäärä ja suunta.

Yhden tähden sijasta kannattaa siis rakentaa kiinnostavia tähtikuvioita.

Hyvä ihmisten johtaminen on ja pysyy

Liiderin tavoitteena on, että suomalaiset työpaikat ovat Euroopan parhaita vuoteen 2020 mennessä. Mikä on Tienarin viisasten kivi tähän?

- Lähden hakemaan sitä toimivien ideoiden lisäksi hyvästä ihmisten johtamisesta. Muuttuvassa maailmassa on onneksi myös jotain pysyvää. Ja se on hyvä ihmisten johtaminen, jonka elementit ovat ikuisia.

Ihmiset haluavat kiinnostavat työtehtävät, mukavat työkaverit, hyvän esimiehen ja he haluavat kuulua terveeseen työyhteisöön. Nämä asiat eivät vaadi kikkakolmosia, vaan ne ovat asioita, johon jokaisen johtajan tulisi halutessaan pystyä.

Yksilölliset kohtaamiset korostuvat entisestään.

- Ihmiset ovat erilaisissa elämäntilanteissa. Se on heille totta. Hyvä johtaja ottaa tämän vakavasti. Hän yrittää tehdä parhaansa, jotta omilla joukoilla olisi eri lähtökohdista mahdollisimman hyvä tehdä töitä yhdessä. Aina se ei ole mahdollista, mutta kannattaa yrittää.

Teksti: Anna Inget / Ellun Kanat

comments powered by Disqus